Peter Linden on Mr. Gay Finland 2014

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2
Mr. Gay Finland 2014 Peter Linden pokaalin kanssa (kuva: Leo Koivistoinen)

Helsingissä ravintola dtm:ssä järjestetyssä finaalitapahtumassa on valittu järjestyksessään viidenneksi Mr. Gay Finlandiksi 29-vuotias Peter Linden‏.

Turusta kotoisin oleva Linden asuu nykyään Helsingissä. Hän harrastaa valokuvausta ja valokuvaaminen on myös hänen leipätyötään.

Mr. Gay Finland -kilpailun sivuilla hän kertoo haluavansa antaa nuorisolle tietoa seksuaalisuudesta ja homoudesta, joista kerrotaan hänen mielestään nuorille liian vähän. Lisäksi hän haluaa olla mukana tekemässä Suomesta parempaa paikkaa asua homoille nyt ja tulevaisuudessa.

Linden kertoo tulleensa itse kaapista 24-vuotiaana, jota ennen hän tunsi itsensä vain jotenkin oudoksi. Nyt mies haluaakin kannustaa muita itsensä hyväksymisessä.

- Seksuaalisuus on mielestäni todella iso osa elämää, ja jos omaa seksuaalisuuttaan pelkää tai siitä on jotenkin epävarma, voi elämä olla todella vaikeaa ja ahdistavaa. MGF ei voi tuoda maailmaan rauhaa mutta voi kuitenkin olla hyvä roolimalli ihmisille paremman ja suvaitsevamman yhteiskunnan puolesta, toteaa hän Mr. Gay Finland -kilpailun sivuilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kaikkiaan kymmenen ehdokasta tavoitteli Mr. Gay Finland 2014 -titteliä.

Ensimmäinen perintöprinssi on Tomi Lappi‏ ja toinen perintöprinssi Ismo Poutiainen‏.

Vuoden 2014 Mr. Gay Finlandin perintöprinsseineen valitsi tuomaristo, johon kuuluvat Tiina Jylhä, malli & laulaja Martina Aitolehti, draqkuningatar & radiojuontaja Jarkko Valtee, Salattujen Elämien ”Larina” tunnettu näyttelijä Ronny Roslöf sekä hallitseva Mr. Gay Finland 2013 Aleks Vehkala. Kilpailun päätuomarina toimi mediavaikuttaja Mikko Silvennoinen ja juontajana Cristal Snow.

Ranneliike.netin tekstiviestiäänestyksessä Mikko Wivolin nousi niukasti yleisön suosikiksi.

Vuonna 2010 Mr. Gay Finlandiksi valittiin Kenneth Liukkonen, joka osallistui aktiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vuonna 2011 tittelin sai Jussi Laitinen, vuonna 2012 Janne Tiilikainen ja vuonna 2013 Aleks Vehkala.


Keskiviikkona 25.6. Melanie Orenius valittiin Miss Gay Finland 2014 -tittelin haltijaksi.

Peter Linden on Mr. Gay Finland 2014 (kuva: Mikko Kivinen)
Vasemmalta 2. perintöprinssi Ismo Poutiainen, Mr Gay Finland Peter Linden, 1. perintöprinssi Tomi Lappi ja yleisön suosikki Mikko Wivolin. (kuva: Leo Koivistoinen)

www.mrgayfinland.fi
www.dtm.fi
Mr. Gay Finland -ehdokkaat julki

2 kommenttia

Sentään liki 3kybänen.

Kommenttia muokattu: 01.07.2014 klo 20:04
  • 2 / 2
  • Oneday05/76
  • 29.6.2014, 15.49
Mitä mää tiesin,et Petehän tämän skaban voittaa!!!Onnittelut!!Kaikkein Mieehekkäin kaveri voitti!!