Pajalassa Tornedalen Pride, ehkä maailman pohjoisin pride

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 4


Pienessä Pajalan taajamassa Tornionjokilaaksossa Ruotsin puolella on vietetty torstaista lauantaihin Tornedalen Prideä. Lauantaina markkina-aikaan pride-paraati kiersi markkina-aluetta.

Tornedal-teatteri oli muuttunut viikonlopun ajaksi Pride-taloksi. Siellä oli erilaista ohjelmaa, mm. poliittinen paneeli.

Osanottajia pride-paraatissa oli paljon odotettua enemmän eli lähes tuhat. Monet saapuivat muualta, sillä Pajalan asuma-alueen välkiluku on alle 2000 henkeä. QX kertoo, miten Ingemar tuli perheineen Pajalaan Luulajan läheltä. Hän halusi pukeutua Batmaniksi, jonka kasvot on väritetty sateenkaaren värein. Hän myös toteutti aikeensa. Ingemarin mukaan on tärkeä osoittaa sympatiaa ja tukea.

Ingemar muistelee vielä, miten vuosia sitten hän muutti vuokrataloon. Talossa asui homopari, joka kutsui kaikki asukkaat kahville. Vain Ingelmar meni. Surkeaa, että se on edelleen näin.

Lauantaina paraatin jälkeen ohjelmassa oli workshop, jossa oli saamelaisteema Queering Sapmi. Siinä kuultiin tarinoita saamelaisten queer-ihmisten elämästä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Etukäteen ristiriitoja

Pajalan pride-festivaali herätti etukäteen ristiriitaisia tunteita. Aftonbladet kertoi kesäkuussa, että prideä suunnittelevalle David Forsbergille on netissä lähetetty ilkeitä viestejä. "Homo tai hirvi, molemmat ammuttava". David on 19-vuotias ja hän tuli julkisuuteen pajalalaisena homona. Hän valittelee, että täällä on vahva heteronormi ja machokulttuuri. Nuorempana hän sai kuulla, että Pajalassa on vähiten homoja suhteessa koko Ruotsiin.

Yrittäjien yhdistyksen puheenjohtaja Bertil Kero ärsyyntyi, kun hänen vakiopaikkansa markkinoiden teltassa olikin annettu Tornedalen Pridelle. Hän alkoi lähetellä vihaisia kommentteja siitä, miten homojen aina pitää esitellä suuntautumistaan.

Muutamaa päivää myöhemmin lehdet kertoivat, että yrittäjien puheenjohtaja Kero on erotettu homofobisten puheidensa vuoksi. Luottamus puheenjohtajaan meni ja yksimielisesti päätettiin puheenjohtajan erottamisesta.

Lestadiolaiseen seurakuntaan kuuluva Stig Töyrä kertoi henkilökohtaisena mielipiteenään, että Pajala ei tarvitse pride-festivaalia. Hän on paikallisten kristillisdemokraattien puheenjohtaja. Kun priden yhteydessä järjestettiin puolueiden paneeli hlbti-kysymyksistä, kristillisdemokraatit eivät osallistuneet.


- - - - -

Pajala on Ruotsin puolella, Kolaria vastapäätä. Matkaa Kolarista Pajalaan on n. 40 kilometriä. Vanhastaan Norrbottenin läänissä ja Tornionlaaksossa on osattu aika paljon suomenkieltä, ja tällä hetkellä suomenkieli ja ns. meänkieli (alkujaan suomen murre) ovat virallisia vähemmistökieliä.

Pajalan markkinoilla on vanha, maineikas historia. Se on kesän suurin tapahtuma, jossa käy kymmeniä tuhansia ihmisiä. Pajalan markkinoita on vietetty 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Ohjelmaa on paljon, ja tällä kertaa heinäkuun alussa mukana oli pride-ohjelmaa.

http://www.pajalamarknad.com/wp-content/uploads/2014/06/Pajalan-Markkinat-2014.pdf

4 kommenttia

Tuolla Ruotsin Pajalassa on kirkko keskellä kylää ja lahkolaisten määrä päässyt villiintymään.
Pajalahan sijaitsee täällä: https://www.google.fi/maps/place/Pajala/@67.2138899,23.370915,6z/data=!4m2!3m1!1s0x45d1561ed8c806c5:0x4034506de8c85f0
... ja siellä voi körötellä Googlen katunäkymä-kuvausauton vanavesissä virtuaalisesti tästä:
https://www.google.fi/maps/place/Pajala/@67.208703,23.399685,3a,75y,220.4h,87.15t/data=!3m4!1e1!3m2!1sMJNSIyeZRqnM0paDlXsH8w!2e0!4m2!3m1!1s0x45d1561ed8c806c5:0x4034506de8c85f0


Maailmamme toistaiseksi pohjoisin Pride on tosin kyllä edelleenkin Pohjois-Norjassa, Finnmarkissa, tämän vuoden osalta 11.-17.8. - sitä pohjoisemmaksi emme Suomessa/Ruotsissa pridettämään pääse, koska tuo Norjan Finnmark on koko Lappia/Pohjois-Ruotsia pohjoisempana.

Norjan FinnMark-Priden tapahtumat ovat pääosin Hammerfestissä (aiemmin ollut myös Altassa), mutta Priden yhteydessä järjestetään joitakin tapahtumia koko läänissä, mm. Prideen liittyvä näyttely Finnmarkin alueen kirjastoissa. Perjantaina 15. elokuuta Finnmarkin alueella monet kaupungit ja kunnantalot, sekä Saamelaishallinto nostavat viikonlopuksi Pride-lipun salkoon.

Missä Finnmark on? : http://fi.wikipedia.org/wiki/Finnmarkin_l%C3%A4%C3%A4ni#mediaviewer/Tiedosto:Finnmark_county_map.jpg
https://www.google.fi/maps/@69.3850842,23.9214086,7z

Facebook / FinnmarkPride : https://www.facebook.com/FinnmarkPride
http://finnmarkpride.no/

Hammerfesthan on sinällään pikkukylä-kaupunki, mutta on siellä hotelleja, pari museaotakin, ravintoloita yms. http://www.hammerfest-turist.no/en/

Mikäli aikoo pulahtaa Jäämereen Hammerfestissä, kannattaa etenkin miesten ottaa uimahousut mukaan, sillä Stalinin hallinnon 1960-luvulla Kuolan niemimaan rannikolle istuttamat (Tyynenmeren pohjoisrannoilta kotoisin olevat) kookkaat puna-kuningasravut ovat levinneet Pohjois-Norjan, Hammerfestinkin rannikoillekin asti jo. Niillä haaroväli on yli metrinen - mutta ovat kyllä kuulemma herkullista syötävää.
http://www.ts.fi/teemat/matkailu/1074137412/Jattilaisia+ravustamassa+Suomineidon+niskalla
Tässä nisitä pari kuvaa:
http://www.nordnorge.com/sites/n/nordnorge.com/files/769946916.jpg
http://nordnorge.com/sites/n/nordnorge.com/files/10857575.jpg
Niitten "kouriin" ei muniaan kannata päästää ; )

Hammerfestissä vöi körötellä virtuaalisesti täsä:
https://www.google.fi/maps/@70.664371,23.689421,3a,75y,270.22h,75.4t/data=!3m4!1e1!3m2!1s_9HXWfeWJ5uex5D8KP7rmg!2e0
(hiirellä taikka nuolinäppäimillä vaan ajelemaan ja pyörimään)

Kyllä silti Suomen Lapissakin ja Pohjois-Ruotsissa ihan "pohjoisin Pride" -palkintosijoilla ollaan, sillä Kanadan, Islannin (Reykjavik), Grönlannin (Nuuk) Pridet ovat reilusti etelämpänä - ja Siperiassa ei tunnetusti virallisesti pridetetä, ei ainakaan nykyäään, vaikka hlbt-ihmisiä sielläkin toki asustaa ja elää : )

https://www.google.fi/maps/@65.495805,-10.4657974,4z

FinnMark-Pride:en, Norjan Hammerfestissä, voi tsekata lentoja vaikkapa täältä (sinne on suoria lentojakin ainakin Helsingistä) ja Hammerfestissä saa taatusti nauttia ravintoloissa tuoreista meren antimista : )

http://www.skyscanner.fi/liikennevalineet/lennot/hel/hft/140815/140817/lentolippujen-hinnat-mista-helsinki-vantaa-mihin-hammerfest-missa-elokuu-2014.html?rtn=1

Kommenttia muokattu: 06.07.2014 klo 12:52
Maailmamme eteläisimpien Pridejen joukkoon kuuluvat mm.

Australiassa Tasmania-Pride http://taspridefestival.com/

Uudessa-Seelannissa Wellington- ja Christchurch-Pridet https://www.facebook.com/ChchPride

Etelä-Afrikassa Cape Town Pride http://www.capetownpride.org/

Argentiinassa Buenos Aires -Pride http://www.marchadelorgullo.org.ar/

Chilessä Santiagon Pride http://twibbon.com/support/Marcha-por-la-Igualdad
jossa viimeksi kulkueessa oli yli 80 000 osanottajaa.

Kenties toistaiseksi eteläisin Pride on vietetty Falklandin saarilla, joka kuuluu Britanniaan ja jolla on 30 vuoden takaa merkittävää homo-historiaakin, kun Falklandin sodan myötä tuli esille, miten suuri osa britti-laivojen kapteeneista ja miehistöstä olikaan homo-miehiä ja trans-ihmisiä:

http://www.pinknews.co.uk/2012/06/14/feature-camping-through-the-falklands-hidden-history-of-the-wars-gay-seafarers/
http://adamfoxie.blogspot.fi/2012/06/gay-soldierspassengers-at-falkland.html

- - -

Maailmamme eteläisin HLBT-talvitapahtuma on Uuden-Seelannin Queenstownin hiihto- ja laskettelu-viikot, tänä vuonna elo-syyskuun vaihteessa http://www.gayskiweekqt.com/

Keski-Euroopassa ja Usa:ssa talvituristikeskukset ovat myös jo pitään huomioineet tarjonnassan hlbt-väen, heille suunnattuine viikkoineen.
http://www.youtube.com/watch?v=l7XRRdXO558

Suomen Lapissa voisi joku hiihtokeskus järjestää myös oikein Revontuli-Rainbow-Lasketteluviikonlopun. Ruotsissa ja Norjassahan noita jo myös on.

- - -

Kartta eteläisestä homo-hlbt-pallerostamme: https://www.google.fi/maps/@-21.5586441,41.4003759,3z

Eräs luettelo maailmamme Pride-tapahtumista löytyy täältä: http://www.nighttours.com/gaypride/

Kommenttia muokattu: 06.07.2014 klo 13:16