Paavi Benedictus XVI eroaa tehtävästään

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 40

Katolisen kirkon ylin johtaja, paavi Benedictus XVI eroaa yllättäen tehtävästään kuluvan kuun lopussa.

Paavi perustelee eroamistaan korkealla iällään. Äskettäiset mm. El Paisin uutiset kielivät, että eron taustalla saattaa olla jyrkkä linjariita äärivanhoillisen paavin ja uudistusmielisten välillä. Vatikaani on jyrkällä politiikallaan mm. avioliiton pyhyydestä, kondomikiellosta ja homoavioliittojen raivokkaasta torjunnasta, ajanut kirkon umpikujaan nyky-yhteiskunnan kanssa. Toistuvia kirveleviä tappioita Vatikaanille on tullut esimerkiksi Espanjan ja muiden katolisten maiden laillistettua homoavioliitot. Viime aikojen suunta näyttää selvältä homoavioliitoille monessa muussa maassa. Paavi ja Vatikaani ovat osallistuneet ylikansalliseen politikointiin, sekä käyttäneet rahaa ja vaikutusvaltaansa omien päämääriensä ajamiseen. Esimerkiksi presidentti Bush vieraili Vatikaanissa ennen presindentinvaalia. Hän pyysi silloiselta paavilta tukea vaalikampanjalleen ja sai sitä. Amerikan katolisissa kirkoissa kardinaalit kehottivat suoraan taikka vähemmän suoraan äänestämään Bushia presidentiksi. Kirkkokunta osallistuu poliitikaan jopa niissä maissa, joissa kirkon tuollainen toiminta on kielletty.

Vatikaani on ollut ainakin viime vuosikymmenen jatkuvissa ja syvissä vaikeuksissa.
Kauan jatkuneet lasten hyväksikäyttötapaukset katolisessa kirkossa eri puolilla maailmaa ovat järkyttäneet ihmisiä laajalti ja vahingoittaneet suurta joukkoa lapsia ja nuoria. Vakavammaksi asia muuttui vielä lisää siksi, että kirkko pyrki salaamaan tapaukset, siirtelemään väärinkäytöksiin syyllistyneitä pappeja ja seurakuntien työntekijöitä muihin seurakuntiin. Vatikaani koetti piilotella asioiden tutkimista maallisilta viranomaisilta ja palkkasi kalliita juristeja torjumaan oikeudenkäyntejä. Maalliset oikeudet ovat tuominneet seurakuntia jättikorvauksiin. Osa seurakunnista on tehnyt vararikon. Osa papeista istuu vankilassa, osa on tehnyt itsemurhan. Vatikaani vaikenee visusti näistä seikoista.

Vatikaanin valtava omaisuus on herättänyt huomiota. Äskettäin uutinen väitti Mussoliinin maksaneen jättisumman Vatikaanille siitä, että Mussoliinin hallinto sai valtiollisen tunnustuksen. Vatikaanin omaisuutta on hallittu monimutkaisin järjestelyin, veroparatiisien ja Vatikaanin oman pankin kautta. Muutamia vuosia sitten pankissa paljastui vakavia väärinkäytöksiä, jonka seurauksena yksi pankin johtajista teki itsemurhan.

Ankara selibaattimääräys ei ilmeisesti kanna edes katolisen kirkon sisällä, saatikka muussa yhteiskunnassa. Parisuhteiden ja seksin kieltäminen papeilta on aikansa elänyt määräys. Aikanaan Vatikaanin kiukun kohteeksi joutunut elokuva Priest kertoi, kuinka selibaattimääräystä kierrettiin. Papit palkkasivat "poikamiestalouteensa" taloudenhoitajan, joka todellisuudessa oli heidän puolisonsa, ilman virallista asemaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kondomikielto ja lääketieteellisten tosiasioiden kieltäminen on aiheuttanut vakavaa vahinkoa ja HIV-tartuntoja ja kuolemia erityisesti AIDSin vaivaamassa Afrikassa. Vatikaanilla on tuosta kiellosta karmea vastuu kannettavanaan.

Jos arvelut Vatikaanin nykyistä modernimmasta linjanmuutoksesta varmistuvat, vaikutukset tulevat olemaan maailmanlaajuisia ja järisyttäviä konservatiiveille uskovaisille myös muiden uskontojen piirissä. Mahdollisesti vaikutukset yhteiskunnallisesti ja yksilötasolla ovat silloin saman kaltaisia, kuin Neuvostoliiton hajoamisen seuraukset vaikkapa nk. stalinisteille.

Seuraajaksi valittava paavi on valtavan haasteen edessä. Merkit kirkkokunnan pirstoutumisesta ovat jo ilmassa. On mahdollista, että usko ei enää tässä kohden riitä ja seurakuntalaiset äänestävät suurin joukoin jaloillaan, aivan kuten kävi muutama vuosi sitten Suomessa.

YLE:n uutinen paavin erosta
Ranneliike.netin uutinen Vatikaanin mahdollisesta linjamuutoksesta
David Berger: Paavi loi kirkostaan fundamentalistisen lahkon

40 kommenttia

"arvelut Vatikaanin nykyistä modernimmasta linjanmuutoksesta"? Taitavat olla katteettomia, saadaan todennäköisesti vielä nykyistä hirveämpi persläpi paaviksi.

No mut hopeareunus: isompi konflikti ja kovempi isku paavin diktatuurille seuraa.