Oopperatähti Dmitri Hvorostovski konsertoi Turussa (14.09.2016) ja Helsingissä (17.09.2016)

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Vuonna 1962 Krasnojarskissa, Siperiassa syntynyt Dmitri Hvorostovski on aikamme kysytyin baritoni. Hän voitti BBC:n Cardiff Singer of the World -laulukilpailun vuonna 1989 ja nousi sen myötä kansainvälisesti tunnetuksi laulajaksi.

Suomen-konserteissa Hvorostovskin ohjelmistoon kuuluu oopperaresitaalien lisäksi venäläisiä ja italialaisia lauluja. Häntä säestää virolainen mestaripianisti Ivari Ilja.

Yleisö ja arvostelijat ovat lumoutuneet Hvorostovskin kultivoituneesta äänestä ja voimakkaasta läsnäolosta sekä luontaisesta legatosta. Hän on esiintynyt kaikissa maailman tunnetuimmissa oopperataloissa ja on tehnyt kymmeniä ikimuistoisia rooleja. Hän esiintyy lisäksi säännöllisesti maailman huippuorkesterien solistina.

Vaikka Dmitri Hvorostovski on nyt äärimmäisen kansainvälinen artisti, ei hän kuitenkaan ole unohtanut venäläisiä juuriaan. Hän oli muun muassa ensimmäinen oopperalaulaja, joka piti soolokonsertin Moskovan Punaisella torilla. Lisäksi hän konsertoi yhä säännöllisesti mm. Moskovassa ja Pietarissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Dmitri Hvorostovski:
- Logomossa, Turussa 14. syyskuuta 2016
- Finlandia-talossa, Helsingissä 17. syyskuuta 2016

Liput:
Turkuun alkaen 109,50 euroa (sis. toimituskulut)
Helsinkiin alkaen 119,50 euroa (sis. toimituskulut)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!