”Nyt tarvitaan lakia kunniarikoksista”

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 1
Isä ampui poikansa Ahmet Yildizin kadulle istanbulissa vuonna 2008.

Ruotsalainen muslimi ja ihmisoikeusaktivisti Hanna Gadban paheksuu Svenska Dagbladetissa, että edelleenkään laissa ei erikseen säädetä mitään kunniarikoksista. Perheen kunniaa loukkaavat useimmiten perheen tytöt ja homo- tai lesbolapset. Laista ei löydy kunniarikoksen määritelmää.

Kulttuuri on muuttuvaa. Se opitaan ja se kehittyy. Traditioihin suhtaudutaan kaksijakoisesti: toiset haluavat säilyttää, toiset haluavat hävittää. Kun muuttaa kulttuuripiiristä toiseen, voi syntyä ristiriita: uudessa asuinmaassa joitakin kulttuurin piirteitä ei hyväksytä. ”Kunnian kulttuuri” on yksi näitä länsimaissa torjuttuja perinteitä. Tällainen kunniakulttuuri säilyy eristetyissä maahanmuuttajaryhmissä, jotka seurustelevat pääosin vain sukulaisten tai lähiystävien kanssa.

Kunnia liittyy aina siihen yhteisöön, johon kuulutaan. Perheen kunniaa varjellaan, jotta perheen status säilyisi muiden silmissä. Kunnia rajoittaa erityisesti naisten, tyttöjen ja seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten käyttäytymistä. On pukeuduttava tietyllä tavalla ja seurustelu oman ryhmän ”ulkopuolisten” kanssa on kiellettyä. Ja ehdottomasti on oltava heteroseksuaali. Jos perheenjäsen käyttäytyy kunnian vastaisesti, seurauksena on pahoinpitelyjä, tarkkaa valvontaa, pakkoavioliitto tai jopa murha.

Länsimaissa tällaista kunniakulttuuria ei hyväksytä, ja kunniakulttuuriin liittyvät rituaalit loukkaavat ihmisoikeuksia. Mutta kuinka kunniakulttuuriin päästään käsiksi, kun on paljon ns. kulttuurirelativisteja, jotka sanovat, että maahanmuuttajan on saatava säilyttää omat traditionsa ja kulttuurinsa? Poliitikot eivät puolusta tyttöjä tai homolapsia, jotka joutuvat sukunsa miesten kovaotteiseen kurinpalautukseen. Edelleen rajanveto ihmisoikeuksien ja yksilön integriteetin loukkaamisen välillä on hatara ja epäselvä.

Ruotsissa on ollut kaksi vakavaa kunniamurhaa: Pela ja Fadime. Svenska dagbladetissa kommentoiva Hanna Gadban haluaisi, että maahanmuuttajanuorille taataan samat oikeudet kuin ruotsalaisille kavereilleen. Tulevaisuus näyttää kuitenkin synkältä. Lainsäädännössä ei ole tekeillä mitään parannuksia tässä asiassa. Ei tiedetä, millaiset asiat kuuluvat kunniarikosten joukkoon. Kirjoittaja haluaisi tiukan kansalaisuuslain, jossa maahanmuuttajalta vaaaditaan ruotsalaisen yhteiskunnan normien hyväksymistä ja lakien kunnioittamista. Jos syyllistyy kunniarikoksiin, voi joutua lähtemään pois maasta. Ruotsissa on 70 000 nuorta, joilla on maahanmuuttajatausta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://www.svd.se/opinion/brannpunkt/skarp-lagstiftningen-om-hedersrelaterat-vald_8391328.svd

Turkki on maa, jossa elää vahvana kunnian kulttuuri. Tunnetuin nuoreen homomieheen kohdistunut nurha tapahtui kesällä 2008, kun opiskelija Ahmet Yildizisin isä ampui poikansa istanbulilaisella kadulla. Isää ei koskaan saatu oikeuden eteen, koska hän oli paennut jonnekin Irakin kurdialueelle.

Uusin turkkilainen homopojan tappaminen oli uutisissamme toukokuun 2013 lopussa. Isä ”halusi vain parantaa poikansa homoudesta.

1 kommenttia

Uutisessa hieman "oiottiin" kunnian kulttuurin olemassaolosta myös Länsimaissa, sillä kunnian kulttuuria esiintyy tyypillisesti "takamailla" (jonne lain koura ei niin ulotu, eli joissa yleinen lainvalvonta on puutteellista) tai laidunkarjatalousalueilla (kuten esim. lampaanhoitoalueilla), sekä myös alamaailman ja rikollispiireissä (joissa toimitaan rikollisesti, eli ei voida turvautua yleisen lain apuun ryhmän "oikeuden" hallinnassa). Rikollispiirejä voi olla myös "ylämaailmassa", esim. talousrikollisuuden ja valtaapitävienkin "ylemmyydentunnon ottamissa vapauksissa".

http://en.wikipedia.org/wiki/Culture_of_honor#Cultures_of_honour_and_cultures_of_law

Suomestakin löytyy noista kaikista esimerkkejä, takamaita ja rajattujen yhteisöjen poppoita, poronhoitotaloutta ja alamaailmaa myöten. Suomessakin on myös muita puoliepävirallisia järjestöjä, jotka toimivat osin omilla säännöillään ja siten niihin liittyy kunnian kulttuuria ... ja kunniakulttuuririkoksiakin.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kunniavakivalta_44651.html#media=44654