Neljä homomiestä pidätetty Kamerunissa siveyden loukkaamisesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 1

Kamerunin poliisi on pidättänyt neljä miestä homoseksuaalisuudesta syytettyinä. Pidätykset tapauhtuivat poliisien soluttauduttuna yhden miehen asuntoon. Pidätys tapahtui miehen laitettua homopornoelokuvan pyörimään. Vuonden aikana kahdeksan miestä on pidätetty homoseksuaalisuudesta syytetyinä.

Kamerunin sateenkaarijärjestöt ovat kertoneet poliisin pidättäneen elokuun 26 päivänä neljä miestä syytettyinä homoseksuaalisten suhteiden ylläpitämisestä. Miesten ikä vaihtelee 17 ja 46 vuoden välillä, ja heitä pidetään tutkintovankeudessa, kunnes tuomoistuin määrä rangaistuksen. Homoseksuaalisista suhteista voi Kamerunissa saada useden vuosien vankeusrangaistuksen.

Pidätys tapahtui poliisin erikoisoperaation aikana, kun poliisit soluttautuivat yhden nyt pidätetyn miehen asuntoon. Häntä epäiltiin homoseksuaaisista suhteista.
Poliisien soluttauduttua asuntoon he huomasivat miehen laittavan pyörimään homopronoelokuva, ja pidättivät hänet. Hieman pidätyksen jälkeen kolme muuta miestä saapui asuntoon, ja poliisit pidättivät heidätkin.

Vaikka asunnossa oleskeli 17-vuotias poika, joka pelkästään laittoi pyörimään homopornoelokuvan, kahta pidätetyistä syytetään ”alaikäisen siveyden loukkaamisesta”.

Heinäkuun lopussa poliisit pidättivät kolme homomiestä. Pidätettyjä kidutettiin poliisiasemalla, ja heitä syytetään homoseksuaalisista suhteista. Toukokussa pidätettiin toinen homomies, Roger Jean-Clauude Mbede, ja paikallinen tuomoistuin tuomitsi hänet kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kamerunin homoseksuaalisuuden puolustusyhdistyksen (ADEFHO) puheenjohtaja Alice Nkom on kertonut tiedotusvälineille monen poliitikon tukevan homoseksuaalisuuden rikolliseksi leimaamien lakien koventamista, mikä tapahtuu rikoslain uusimisen yhteydessä.

Universo Gay (Espanja)

1 kommenttia

Kamerunilainen Jean-Claude Roger Mbédé, josta kerrotaan jutussa, lähetti viime vuonna tekstiviestin, jossa hän tunnusti rakkautensa miehelle. Roger pidätettiin ja hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan. Hän on nyt istunut vuoden vankilassa.
Allekirjoita ja lähetä vetoomus Kamerunin presidentille ja oikeusministerille, jotta Roger vapautettaisiin:

http://www.allout.org/en/actions/roger

Tuomio on tulossa uuteen oikeuskäsittelyyn, kertoo GSN:

http://gaystarnews.com/article/appeal-cameroon-man-jailed-gay-text-delayed190912

Kommenttia muokattu: 20.09.2012 klo 01:01