Moskova: Homopropagandalaki hyväksytty lopullisesti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 46

Uusin päivitys: Kolmannessa käsittelyssä Venäjän duumassa homopropagandalaki hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Lopullinen päätös tehtiin klo 16.27 Suomen aikaa. Kansanedustajista 442 oli lain puolella. Yksi pidättäytyi äänestyksestä.


Poliisi on tiukasti estänyt Venäjän duuman edessä Kiss-in -tapahtuman. Klo 11 aikaan kymmenet homo- ja lesboaktivistit olivat kerääntyneet duuman eteen. Ensi tietojen mukaan väkeä oli paikalla jopa 300 henkeä. Osa kannatti homopropagandalakia. Twitter-kuvassa poliisi raahaa mielenosoittajia bussiin. Sitä ennen lesbo journalisti Elena Kostjutsenko puhui paikalle kerääntyneille. Hän myös lähetti bussista kuvan maailmalle. Pidätetyt on jo kuljetettu pois. Heitä odottaa pikaoikeudenkäynti ja sakot.

Vastamielenosoittajilla oli munia ja virtsapommeja. Muutama vastamielenosoittaja myös pidätetttiin.

Samaan aikaan duumassa oli käynnissä homopropagandalain toinen käsittely. Ilman erityisen suurta keskustelua homopropagandalaki hyväksyttiin toisessa käsittelyssä äänin 387-0-0. Myöhemmin äänestettiin ulkomaalaisten erityisrankaisemisesta äänin 407-1-1.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lain kolmas ja lopullinen käsittely alkaa klo 18 Suomen aikaa.

46 kommenttia

  • 1 / 46
  • Kyllä se kohta kaatuu
  • 11.6.2013, 14.03
Sittenkin tämä mielipuolinen laki kaatuu, tulee kärsineelle osapuolelle maksaa perusteettomat sakot takaisin. Menetettyä vapautta ei ikävä kyllä voi palauttaa. Mutta homovihalakia eteenpäin vievät tahot tulee viedä (oikean) oikeuden eteen ihmisoikeusrikkomuksista.
Pakko laittaa sitten nyky-Venäjä henkilökohtaisesti täydelliseen boikottiin. En matkusta sinne, en suostu olemaan työasioissa minkäänlaisissa tekemisissä, enkä tee yhtään mitään Suomessa vierailevien venäläisten eteen. Venäjänkin on ansaittava arvostus ensin - osoitettava, ettei se ole henkisesti jälkeenjäänyt, pikkusieluinen vihamaa.

Kommenttia muokattu: 11.06.2013 klo 17:45