Miehen sosiaaliturvatunnuksella odotetaan lasta ilmeisesti ensimmäisen kerran Suomessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 4

Uutistoimisto Lännen Media kertoo miehen olevan Suomessa raskaana, tiettävästi ensimmäistä kertaa.

Tuleva isä oli käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin naisesta mieheksi ja saanut toissa vuonna miehen henkilöllisyystunnuksen. Hän oli kuitenkin keskeyttänyt hormoniterapian, jotta voisi kokeilla lapsen hankkimista puolisonsa kanssa.

Pariskunta oli kysellyt hedelmöitysklinikoilta hoitomahdollisuuksista, mutta lähes kaikki kieltäytyivät translainsäädäntöön vedoten. Hoitoja ei kuitenkaan tarvittu, vaan lapsi sai alkunsa alkukesästä.

Lännen Median mukaan raskaus on sujunut muuten hyvin. Kuitenkaan terveydenhuollon tietojärjestelmät eivät tunnista tilannetta, jossa raskaana olevalla on miehen henkilöllisyystunnus. Tilanne on kohdattu mm neuvolahuollossa.

Uutistoimiston tavoittaman Setan Transtukipisteen johtavan sosiaalityöntekijän Maarit Huuskan mukaan ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta, että kyseessä on ensimmäinen raskaana oleva mies Suomessa, mutta hänen mukaansa se on hyvin todennäköistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

"On mahdollista pitää taukoa hormoniterapiassa lapsen saadakseen, joten joku muukin pari on voinut periaatteessa saada lapsen toisen korjausprosessin aikana", Huuska sanoi STT:lle.

STT:n tekemä uutinen Keskisuomalaisessa
Lännen Median uutinen Kalevassa

4 kommenttia

Näin ICT-alan ihmisenä täytyy todeta että yksinkertaisesti paska suunnittelija ja toteuttaja, jos tietojärjestelmä ei osaa tämänkaltaista asiaa ottaa huomioon. Ammattitaidottomuutta.
Nämä erilaiset julkishallinnon tietojärjestelmät tuntuvat yleensä olevan siten toteutettuja, että kunkin tietueen tietojen käytettävissä olevat merkintöjen variaatiot ovat "kiveen hakattuja" tilaajan määrittelyn mukaisesti, ja muutokset vaativat yleensä koko järjestelmän päivityksen. Millään parametrifiksauksilla homma ei luonnu.

Yksi syy reunaehtojen "kiveen hakkaamiseen" lienee se, että minimoidaan virheellisten kirjausten mahdollisuutta ja samalla kevennetään mahdollisimman paljon tallennetun tiedon hallintaa/käsittelyä. Toinen syy saattaa olla siinä, että ohjelmiston kehittäjä/toteuttaja pitää huolta mahdollisuudestaan laskuttaa aina, kun tulee tarvetta järjestelmän muutoksiin.