Media outtaa John Travoltaa urakalla

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Näyttelijä John Travolta on viime vuosina ollut toistuvasti kohulehtien otsikoissa miessuhdepaljastusten vuoksi. Huhuja tähden homosuhteista on kierrellyt jo vuosia.

Eri lähteiden mukaan Travoltalla on ollut lukuisia miessuhteita. Travoltan sihteerinä 1980-luvun läpi sihteerinä työskennellyt henkilö on kertonut lehtihaastattelussa Travoltalla olleen vuosia kestänyt suhde lentokoneensa pilotin kanssa. Pilotin entinen miesystävä on kertonut myös olevansa tietoinen Travoltan suhteesta pilottiin.

Viime aikoina Travoltaa on syytetty myös useamman miehen seksuaalisesta häirinnästä ja yrityksistä ostaa seksiä miehiltä. Travolta on asianajajansa kautta kiistänyt syytökset ja arvioinut syyttelijöiden vain etsivän julkisuutta.

Travolta on ollut avioliitossa näyttelijä Kelly Prestonin kanssa vuodesta 1991. Pariskunnalla on 11- ja 2-vuotiaat lapset. Parin esikoispoika kuoli vuonna 2009 16-vuoden ikäisenä. Pariskunnan pitkää suhdetta on joidenkin lehtitietojen mukaan pidetty kulissina ja että Travoltan vaimo olisi hyväksynyt asian. Biseksuaalisuus on nähty vaihtoehtona homoseksuaalisuudelle huomattavasti harvemmin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 1954 syntynyt John Travolta tuli kuuluisaksi vuonna 1977 ensi-iltansa saaneesta elokuvista Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa.

Huffington post: Travolta, Gay or Not Gay... Why Should We Care?

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!