Lontoon Gay pride-paraatia 2013 uhkaa peruuttaminen

  • Uutinen
  • Pride
  • Lassi Valve
  • 3

Lontoon pormestari kutsui viime lokakuussa kansalaisjärjestöjä antamaan tukensa kaupungin gay pride-marssin järjestämiseksi. Heinäkuussa järjestetty World pride oli nimittäin ollut taloudellinen katastrofi. Viime kuussa London LGBT + Community Pride sai oikeuden järjestää tapahtuma viiden seuraavan vuoden aikana. Nyt järjestäjät ovat varoittaneet, että tämän vuoden tapahtuma saatetaan peruuttaa, ellei rahoitusta pystytä turvaamaan ja vapaaehtoisilta saada logistista apua.

Viime heinäkuun World prideä jouduttiin rajusti supistamaan järjestäjine – Pride London – myönnettyä tapahtumaa kohdanneesta kassakriisistä muutama päivä enne tapahtuman alkamista. Pride Londonin puheenjohtaja, tohtori Patrick Williams erosi tehtävästään samassa kuussa.

Tiistaina London LGBT + Community priden puheenjohtaja Michael Salter vetosi kansaan: ”Koska meillä on niin lyht varoaika tänä vuonna, yhteisön ja sen tukijoiden on todella asetuttava Priden taakse – osoittamaan viime vuonna näkemäämme henkeä ennätysmäärän ihmisiä osallistuessa paraatiin reaktiona Priden olemassaoloa uhanneille tekijöille. Monet ihmiset eivät arvosta Priden laajuutta. Se on Lontoon kolmanneksi suurin vuotuinen tapahtuma. Se on ainoa paraati, joka peittää Oxford Streetin, Regent Streetin ja Shaftesbury Avenuen 40,000 ihmisen marssiessa ja lähes miljoonan kävellessä alueen halki.”

GLA tukee tapahtumaa 150,000 punnalla mutta 280,000 puntaa lisää tarvitaan priden toteuttamiseksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tämän vuoden Lontoon priden teemana on ”Rakkaus (ja avioliitto”, millä halutaan kuvastaa homoavioliittolain odotettua hyväkymistä Englannin parlamentissa tänä kesänä.

Pink news (Englanti)

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 24.2.2013, 23.03
Hyvä. Täysin turhia kun ovat.
Jo vaikkapa matkailun näkökulmasta turhuudesta voi olla montaa mieltä.