Lesboäitien poika, Zach Wahls villitsi puheellaan demokraattien puoluekokouksen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 2

Insinööriopiskelija Zach Wahlsista tuli kuuluisuus hänen puhuttuaan Iowan edustajainhuoneen edessä vuonna 2011 kahden äitinsä oikeudesta solmia avioliitto. Sillä kerralla edustajainhuone päätti olla sallimatta homoavioliittoja.

Zach Wahls puhui eilen (6.9.2012) demokraattien puoluekokoukselle ja villitsi kuulijat valtaviin suosionosoituksiin. Hän osoitti sanansa republikaanien presidenttiehdokkaalle Mitt Romneylle (mormoni), joka on asettunut sille kannalle, että homoavioliitot pitää kieltää liittovaltiotasoisesti kaikilta amerikkalaisilta homoilta. Wahls: "Minun perheeni on aivan yhtä todellinen kuin teidän [perheenne]."

"Kuvernööri Romney sanoo vastustavansa homoavioliittoja siksi, että jokainen lapsi tarvitsee isän ja äidin. Minä ajattelen, että jokainen lapsi tarvitsee perheen, yhtä rakastavan ja sitoutuneen, kuin minun perheeni. Tunne perheestä tulee sen jäsenten keskeisestä sitoutuneisuudesta millä pärjätään vaikeuksien kohdatessa ja voimme yhdessä nauttia niistä hyvistä hetkistä. Rakkaus on se, joka sitoo meidät yhteen ja tekee meistä perheen."

Wahls ilmaisi vahvan tukensa presidentti Obaman tavoitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista kauttaa liittovaltion.

***

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Blogissaan The Daily Beast -sivustolla hän kertoo kyllästyneensä vastaamaan kysymykseen, että onko hän homo. Hän ei aio siihen enää vastata, koska sillä ei ole merkitystä hänen ajanmansa asian kanssa. (Aiemmin hän on kertonut olevansa hetero). Hän vastasi lukuisiin kysymyksiin, ettei hänellä ole vielä parisuhdetta.

GayStarNewsin uutinen Zach Wahlsin esiintymisestä. Mukana video (2:17).
Blogissaan The Daily Beast sivustolla Wahls kertoo millaisen mylleryksen Iowa-puhe on saanut aikaan

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • Homopallero
  • 7.9.2012, 10.24
Käsittääkseni Romney on jossain vaiheessa jopa puoltanut homojen adoptio-oikeutta. Miten hän voi esittää "huolensa" eri sukupuolta olevien vanhempien puuttumisesta (tarkemmin sanoen homovanhempien yhdenvertaisesta kohtelusta), jos nimenomaan avioliitto sallitaan samaa sukupuolta oleville vanhemmille? Aika harvalla näistä pareista on edes lapsia heteroseksistien narsismista johtuen, eivätkä kaikki edes halua lapsia ihan niin kuin osa heteropareista. Ei ole mitään syytä sille, miksei sateenkaariperheiden tulisi nauttia yhtäläistä arvonantoa yhteiskunnalta, on vain tekosyitä, asenteita, ennakkoluuloja, ylimielisyyttä ja tietysti "uskovaisten" teetättämiä roskatiedetutkimuksia (joista joka ainoan tiedeyhteisö toteaa tarkoitushakuiseksi ja vääristellyksi). Sama koskee homoseksuaalien ihmisten ja parien yhtäläisiä oikeuksia lain edessä.
  • 2 / 2
  • Onnellinen mies
  • 7.9.2012, 11.46
Kahden toisiaan rakastavan ja kunnioittavan äidin poika Zach Wahls sanoo: " Minä ajattelen, että jokainen lapsi tarvitsee perheen, yhtä rakastavan ja sitoutuneen, kuin minun perheeni. Tunne perheestä tulee sen jäsenten keskeisestä sitoutuneisuudesta millä pärjätään vaikeuksien kohdatessa ja voimme yhdessä nauttia niistä hyvistä hetkistä. Rakkaus on se, joka sitoo meidät yhteen ja tekee meistä perheen. " Kahden toisiaan rakastavan äidin poika Zach Wahls puhuu upean, upean, upean loistavasti ja se tuntuu sanomattoman hyvältä niin mielessäni, sielussani kuin sydämessänikin. Kiitos ja onnea elämään Zach Wahls´ille ja hänen kahdelle äidilleen.