Kuvanveistäjän tytär, osa 2: Vivica

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 2
Viktor Janssonin Aallottaria-patsas Helsingin esplanadin puistossa. Mallina on ollut tytär Tove.

Kuvanveistäjän tyttärelle, Tove Janssonille, läheinen ystävyys teatteriohjaaja, agronomi Vivica Bandleriin oli tärkeää sodan jälkeen 1946-47. Yhteiskunta ja ympäristö olivat kuitenkin torjuvia. Rakkauden ilmauksia ei sallittu, jos ne olivat valtavirrasta poikkeavia.

Vivica Bandler syntyi helmikuun 5. päivänä 1917, siis tasan sata vuotta sitten. Perheen isä oli ostanut vuonna 1919 Huvilakadun eteläpäästä komean kivitalon, jossa oli melkoinen vilske. Biedermeier-huoneessa otettiin vastaan vieraita. Perheellä oli palveluskuntana keittäjä Eja (Vivica piti hänestä erityisesti), keittiöapulainen, lapsenlikka, alakerran sisäkkö, yläkerran sisäkkö, autonkuljettaja ja talonmies. Huvilakatu ei siihen aikaan ollut mitään erikoista. Poliisit kävivät tuon tuosta hakemassa kadun varrella asuvia ”huoria”. Jugend-katua ei silloin nähty erityisenä. Lastenhuoneen ikkunasta Vivica näki meren, junanradan, sota-aikana halkopinot ja mustan pörssin kauppiaat siellä pinojen väleissä. Kauempana saarissa oli pursiseurojen ylellisiä paviljonkeja.

Äiti oli koulutettu laulajatar ja viulisti. Myöhemmin 40-vuotiaana äiti suoritti maisterintutkinnon ja tohtorinväitöskirjan aiheena olivat julkiset ja yksityiset huvit 1800-luvun alun Helsingissä. Teologit vastustivat väitöskirjan hyväksymistä, koska aihe oli synnillinen.

Isä Erik von Frenckell oli jossain vaiheessa kaupunginjohtaja, kansanedustaja ja merkittävä urheilupomo. Isä tuli kaikkien tuntemaksi, kun Tabe Slioor 1961 kertoi Jallu-lehden sarjassa heidän seurustelutarinansa. Vivica kommentoi muistelmissaan asiaa ja muistelee käyneensä ostamassa lähikortteleiden kioskeista kaikki lehden myyntikappaleet: "Ettei äiti näkisi". Hän kertoo vielä, miten isä heilasteli myös talon piikojen kanssa. Kaikesta huolimatta isä Erik von oli saanut elämänsä aikana 48 kunniamerkkiä.

Vivican kotitalo Helsingissä Huvilakatu 1:ssä. Taustalla avautuu Suomenlahti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vivicasta tuli agronomi. Työharjoittelu tapahtui Suontaan kartanossa Hattulassa. Hän kävi myös Saaren kartanossa Tammelassa jo teini-iästä alkaen. Kartano oli päätynyt isän, Erikin omistukseen sukulaisuussuhteiden takia. Vivica ystävystyi kartanon työläisten kanssa ja piti heistä enemmän kuin yläluokkaisista seurapiireistä. Monia jänniä juttujakin hän sai kuuulla. Talossa oli karjakko, joka oli niin kiintynyt navettapiikaan, että sanottiin: ”Se on niin pyhä rakkaus, ettei siihen kukaan koske”. Muutenkin maatyöläisten keskuudessa oltiin kaikkea erilaisuutta kohtaan suurpiirteisen suvaitsevaisia ja ymmärtäväisiä, toisin kuin pikkuporvarillisissä piireissä. (muistelmateoksesta Vivica Bandler: Vastaanottaja tuntematon).

Kartanossa vallitsi ilmeisesti suuri yhteenkuuluvaisuuden tunne, toisin kuin Balttian maiden saksalaiskartanoissa, joissa yläluokka alisti ja komenteli työväkeään. Nyt nämä balttikartanot ovat länsimaisten äkkirikastuneiden omaisuutta. Tämä on eri Saaren kartano, kuin se, jossa on Koneen Säätiön tutkija- ja taiteilijaresidenssi ja jossa viime vuonna valmisteltiin gaykätköprojektia Turun seudulle. Erik von Frenckellin jälkeen Vivica Bandler siirtyi Tammelan Saaren kartanon omistajaksi.

Tammelan kartanossa Vivica oppi sujuvan suomen kielen. Hänen äänensä oli vanhempana matala. Kun asu oli usein ”miesmäinen”, tuli heti mieleen esim. Marlene Dietrich. Tiedetään, että Vivica ihaili Greta Garbon ja Marlene Dietrichin androgyynimaista karismaa. Kartanossa Vivica oppi myös ”paskatöiden” tekemisen. Oli luotava lantaa, lypsettävä lehmät, hoidettava astutukset, autettava poikimisessa, huuhdeltava pyykit avannossa – kaikenlaista maaseudun arkista työtä. Kun maatyöläiset kertoilivat härskejä juttuja eläimiin sekaantumisesta, Vivica vain hymähteli.

Vivicasta tuli rouva Bandler

Talvisodan jälkeen välirauhan aikaan Vivica istui pianisti Cyril Szalkiewiczin kanssa Adlonin baarissa. Olikohan se silloin ns. "meikäläisten paikka"? Myöhemmin Cyril tapasi käydä meikäläisten paikassa Uudella ylioppilastalolla: Hansassa. Nyt Adlonissa sisään astui kaksi komeaa miestä, ja Vivica ja Cyril huokasivat: ”Kun sais elävänä kiinni”. Vieraat olivat ulkomaalaisia vapaaehtoisia, lapikkaat jalassa. Toinen heistä oli itävaltalainen Kurt Bandler, Vivican tuleva mies. Kihlat vaihdettiin Kämpin puhelinkopissa. He elivät yhdessä 20 vuotta. Cyril Szalkiewizcillä ei sinä iltana ollut onnea.

Kurt Bandler oli Itävallan pakolainen, puoliksi juutalainen. Hän oli paennut ensin Pariisiin ja sitten Tanskan kautta Suomeen talvisodan vapaaehtoiseksi. Mannerheim vaikutti siihen, että Kurt oli päässyt Suomeen. Ilmeisesti Erik von Frenckell inhosi tyttären juutalaista miestä, ja kävi keskustelemassa Gestapon kanssa, mutta jonkinlainen sopu vallitsi.

Vivicalle ja Kurtille ei syntynyt lasta. Tutkimuksissa selvisi, että Kurtilla ei ollut siittiöitä. Adoptiolasta he eivät halunneet.


Tove

Kun Tove itsenäistyi ja alkoi asua omassa taloudessa, hän alkoi seurustella miesten kanssa. Isä Viktor ja jotkut muut sukulaiset paheksuivat Toven vapaamielistä elämää miesten seurassa. Atos Wirtasen kanssa hän eli pitkään avioliitonomaisessa suhteessa. Atos ei halunnut avioliittoon edellisen katkenneen avioliiton jälkeen. Toinen Toven läheinen miesystävä ennen Atosta oli Tapio Tapiovaara, elokuvaohjaaja Nyrki Tapiovaaran veli. Oli sota-aika ja Tove odotti Tapiota lomille. Tapio tuli mutta lähti pian omille teilleen ja vietti yönsä muiden naisten vuoteissa. Tove koki ankaran pettymyksen. Molemmat miesystävät olivat vasemmistomielisiä intellektuaaleja.

Vivica ja Tove tapasivat ensi kerran sodan jälkeen 1946, Se tapaaminen epäonnistui, mutta seuraavat tanssiaistapahtumat olivat menestyksekkäämpiä. Heistä tuli ystävät. Sodanaikainen tanssikielto oli poistunut ja joku oli järjestänyt juhlat. Nyt haluttiin tanssia aamunkoittoon saakka. ”Jallu ja laskuhumala”, kommentoi Vivica yön tapahtumia. Ensi alkuun vierailtiin neljä päivää Vivican vanhempien maatilalla Saaren kartanossa. Tove oli onnellinen, kun hän voi puhua kaikesta ilman häpeää.

Tove oli pitkään asunut kotona vanhempiensa luona taiteilijakoti Lallukassa, mutta 30-luvun lopussa hän oli itsenäistynyt ja hankkinut oman asunnon ja ateljeehuoneen. Sodan jälkeen hän asui myös Pellingin saaristossa. Sinne tuli Vivica käymään. He matkustelivat yhdessä mm. Pariisissa, Sisiliassa ja Pohjois-Afrikassa.

Tove voi viettää aikaa Vivican kanssa, kun Atos Wirtanen oli matkoilla. Samoin Vivican mies, Kurt oli matkoilla Tukholmassa. Tove joutui miettimään seksuaalisuuttaan. Hän ei ollut puhtaasti lesbo ja tuntui, että Vivica on ainoa nainen, johon hän voi rakastua. Toven rakkaus oli intohimoisen fyysistä. Suhde miehiin säilyi suunnilleen ennallaan.

Heti seuraavina päivinä he joutuivat erilleen. Vivica matkusti Tukholmaan Kurtin luo ja Atos tuli kotimaahan. Vivican mielestä rakkaudessa Toveen tärkeintä oli älyllisyys. Toven rakkaus Atokseen alkoi nopeasti haalistua. Tove olisi halunnut puhua uudesta rakkaudestaan kaikille, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt. Äiti varmaan tajusi, muttei puhunut mitään.

Homoseksuaalisuus oli rikos eikä sellaisesta rakkaudesta sopinut puhua kenellekään. Vivica erityisesti painotti, että Kurtin vuoksi on oltava hiljaa. Vivica pelkäsi olevansa Gestapon listoilla ja sen vuoksi asioista ei voinut puhua ääneen, ei kirjeissä eikä puhelimessa, koska puheluja ehkä kuunneltiiin. Vivica vaati, ettei saa sanoa tai kirjoittaa vaarallista sanaa: ”rakastaa”.

Sodan aikana homoseksuaalisuus ei juuri ketään kiinnostanut, mutta rauhan aikana asenteet kovenivat. Vivica tiesi, että Kurtin työpaikalla juoruiltiin hänestä naisia jahtaavana naisena. Tove alkoi puhua salakieltä. Hän kutsui lesbouttaan ”uudeksi linjaksi” tai ”attitydiksi” tai ranskalaisittain Rive Gauche (Seinen vasen ranta). Tove kutsui itseään myös ”spökeksi”, kummitukseksi. (lisää aiheesta Tuula Karjalaisen Tove-elämäkerrassa).

Toven ja Vivican suhde alkoi himmentyä, kun Vivica oli paljon matkoilla ja kertoi löytäneensä uusia rakastettuja Pariisissa ja Helsingissäkin. Tove vakuutteli mielessään, että hän ei enää koskaan rakastu toiseen naiseen. Vivica jää ainoaksi.


Myöhemmät vuodet

Tove sai uuden työtehtävän: hän maalasi kaupungintalon ruokasaliin kaksi freskoa. Vivican isä, kaupunginjohtaja Frenckell hyväksyi Toven suunnitelman. Freskot valmistuivat 1947. Toisessa freskossa kuvataan tanssiaisia. Hän itse istuu etualalla ja hänen takanaan Vivica tanssii komean miehen kanssa.

Vivica Bandler johti 50-60-luvuilla Lilla Teaternia. Hän teki uudenlaista teatteria. Me koulupojat kuultiin siihen aikaan hurjia juttuja Lillanin erotiikkaa uhkuvista esityksistä. Eräässäkin näytelmässä Birgitta nousi rappusille eikä hänellä ollut aluspöksyjä. Joku kertoi nähneensä kaiken.

Myöhemmin Vivica on ollut johtamassa mm. Tukholman kaupunginteatteria, Ruotsin teatteriakatemiaa ja Tampereen teatterikesää. Akateemikon arvonimen hän sai 1999.

Tv-haastattelussa Vivicalta kysyttiin, onko hän onnellinen. Hän sanoo, ettei ymmärrä onnellisuusajattelua. Miksi ihmisen pitäisi olla onnellinen. Ei luontokaan ole onnellinen. Hän oppi jo nuoruudessaan tummaihoisilta ihmisiltä, että elämä ei ole onnellista. Kuitenkin he hymyilivät. On hyvä, jos joskus tulee onnen hetkiä. Ne kannattaa ottaa vastaan.

"Vastaanottaja tuntematon" -kirjan lopussa on Vivican kirje jo edesmenneelle äidille eli kirje ei enää koskaan mene perille. Kirjeessä Vivica kirjoittaa:

"25.12.1978
Nyt kun sinä olet kuollut, voin vihdoinkin puhua kanssasi.
- - - - - -
Tässä minä istun sängynlaidalla Lontoossa. Kello on kaksi yöllä. Tukholmassa se taitaa olla kolme ja kotona Helsingissä neljä. Sanoinko kotona, äiti? Minä en ole kotona missään. Silloin tällöin, jonkin silmänräpäyksen ajan olen kotona, kun olen jonkun naisen sylissä. Silloin olen kotona."
.

On heinäkuun loppu 2004. Olen päivälenkillä, Kaivopuistosta kotiin pitkin Huvilakatua. Frenckellien talon lippu on puolitangossa. Iltapäivällä kuolemasta kerrottiin uutisissa.


Sunnuntaina helmikuun 5. päivänä Vivica Bandlerin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta.


- - - - - -

Sarjan kolmannessa osassa kerrotaan Tovesta ja Tuulikki Pietilästä.

Käytetyt lähteet luetellaan sarjan kolmannen osan lopussa.

Ylen Elävässä arkistossa on Vivica Bandlerin haastattelu sarjassa Itse asiassa kuultuna
Vivica Bandlerista vuonna 2012 ranneliike.netissä

2 kommenttia

Vivica Bandler 100 vuotta Studia Generalia
Tiistai, helmikuu 7, 2017 - 17:15 - 20:15
Teatterikorkeakoulu, Auditorio 1
Teatteritaiteilija, suunnannäyttäjä, voimanainen
Alustajina Birgitta Ulfsson, Milja Sarkoja ja Suzanne Osten.
Alustusluennot sekä keskustelu ovat suomenkielisiä
yleisöluento, Vapaa pääsy
Haapaniemenkatu 6 Helsinki

Ruotsinkielinen studia generalia keskiviikkona:
Vivica Bandler 100 vuotta Studia Generalia
Keskiviikko, helmikuu 8, 2017 - 17:15 - 20:15
Teatterikorkeakoulu, Auditorio 1
yleisöluento, Vapaa pääsy

Kommenttia muokattu: 06.02.2017 klo 06:36

Kommenttia muokattu: 06.02.2017 klo 06:39
Vivica Bandler 100 vuotta. Näyttely Teatterikorkeakoulun aulatiloissa, maanantai, helmikuu 6 - Sunnuntai, maaliskuu 26, 2017
Teatterikorkeakoulu, Tori
näyttely, Vapaa pääsy

Näyttely voimanaisen teatteriurasta ja itsenäisen Suomen mittaisesta elämänkaaresta

Näyttely koostuu valokuvista ja kaksikielisistä kuvateksteistä, joukossa Vivican ajatelmia niin elämästä kuin teatterista. Sen ovat koonneet Ralf Forsström ja Katarina Lindholm. Näyttely on ollut esillä Teatterimuseossa vuooa 2012.

Avoinna Teatterikorkeakoulun aukioloaikoina: arkisin klo 9-19 ja viikonloppuisin klo 10- 15.

http://ranneliike.net/teema/ihminen-vivica-bandler?aid=8078