Kuvagalleria: Ranneliike.netin Halloween-teemabileet

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • -

Kalpea kuu loisti hautuumaalla ja usva valui pitkin tannerta. Hahmoja tanssi nuotion äärellä. Pata kupli. Veret seisauttava kirkaisu leikkasi ilman, kuin terävä veitsi. Noidat olivat nousseet koloistaan ja nostattivat jälleen kuolleet haudoistaan vaeltamaan elävien joukkoon.

Marraskuun toisena ranneliike.netin teemabileitä riivasi hyytävän karmiva, mutta samalla hauska Halloween. Illan aikana nähtiin ja koettiin Halloweentaikoja, kun Voodootohtori Hoodoo nostatti Voguezombit kuolleista tanssimaan yleisön iloksi. Juontajana viihdytti tuttuun tapaan jälleen varsin kalvakka Jutta Pinkkinen.

Ranneliike.net -teemabileiden kantavana voimana on sateenkaarihenkisyys ja siihen liittyvä yhteisöllisyys. Vaihtuvat teemat perustuvat monimuotoiseen homokulttuuriin - jopa klisheisiin. Bileissä yhdistyvät ne ainekset, joista kunnon homobileet on tehty.

Sisäänpääsymaksu ranneliike.net -teemabileisiin on 6 euroa. Jokaisesta sisäänpääsymaksusta lahjoitetaan 2 euroa ensi vuonna aloittavalle sateenkaarikansan Homoinfolle.

Bileissä kerrottiin edellisiin bileisiin mennessä kokoon saatu summa, joka on 4 354,10 euroa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homoinfo on palvelu, joka auttaa netissä ja puhelimitse kaikkia HLBT-ihmisiä seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, kuten vaikkapa kaapista ulos tulemisessa, ihmissuhdeasioissa ja homofobiaa vastaan toimimisessa.

Seuraavat ranneliike.net -teemabileet ovat Pikkujoulut ja ne järjestetään perjantaina 7. joulukuuta.

www.dtm.fi
ranneliike.net/bileet

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!