Kreikan hlbtiq-yhteisö: Vaikenemisen aika on nyt ohi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2
Laiva saapuu Ateenasta Mykonokselle,

Seksuaalinen monenlaisuus on ollut pitkään Kreikassa tabuaihe. Parina viime vuotena on tullut lakiuudistuksia, vaikka konservatiivit ja kirkko ovat haranneet vastaan. Ihmiset uskovat avoimuuteen. Ihmisoikeuksissa on astuttu eurooppalaiseen nykyaikaan.


Arkielämässä kaduilla ei nähdä mies- tai naispareja kävelemässä käsi kädessä. Maan traditiot ja ortodoksisen kirkon arvot yhä vaikuttavat. Kesällä 2013 Thessalonikin arkkipiispa julisti, ettei kaupungissa ole homoja vaan kaikki pride-paraatiin tulevat ovat Ateenasta. Nyt näille puheille hymyillään. Kreikassa järjestetään pride-tapahtumia viidessä kaupungissa. Thessalonikin pride-tapahtuman pääkoordinaattori sanoo haastattelussa, että Thessalonikissa pride on järjestetty jo kuutena vuotena. Aluksi oli paljon epäilijöitä, mutta viime vuosina hotellit, ravintolat ja kioskien pitäjät ovat ymmärtäneet, että homot ja lesbot Tessalonikin kaduilla eivät ole ongelma vaan tuovat lisäarvoa.

Thessalonikin prideen osallistuu paljon ihmisiä eri puolilta Balkania ja Turkkia. ”Minulla ei ole mitään homoja ja lesboja vastaan”, sanoo 42-vuotias kioskinpitäjä ns. Valkoisen tornin, Thessalonikin symbolin, vierellä. Se on pride-kulkueen lähtöpiste. Pride-kulkueen osanottajat esiintyvät vapautuneesti. Piilottelun aika alkaa olla ohi.

Monilla kuitenkin henkilökohtainen piilottelu ja kaapissa olo jatkuu. Vaikka jännitys on jo lauennut, erityisesti transihmiset joutuvat syrjinnän ja uhkailun kohteiksi. Hlbtiq-järjestöt ovat mobilisoineet voimansa auttamaan niitä, jotka joutuvat esim. naapurustonsa takia vaikeuksiin. Enää ei jäädä yksin vihamiesten keskelle.


Internet on tärkeä kontaktien solmimisessa. Kuitenkin edelleen on niitä, jotka kokevat olevansa eräänlaisessa vankilassa. Omasta homoudesta ja lesboudesta ei puhuta. Se on vaikeaa, koska yhteiskunta on perhekeskeinen. Maassa ei ole toimivaa sosiaalijärjestelmää. Perheet yrittävät yhdessä selvitä talousvaikeuksistaan, Riippuvuus perheestä on suuri. Naapuruston ei haluta tietävän pohjan tai tyttären homoudesta. Työttömyys on 20%:n luokkaa, nuorisotyöttömyys 50%. Perhe ja ystävät auttavat.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hlbtiq-pakolaiset ovat vaikeassa asemassa. Sodan traumojen jälkeen he joutuvat piilottelemaan seksuaalista identiteettiään. Poliisikin on tunnettu homofobisuudestaan ja apua hakevia hlbtiq-pakolaisia surjitään.

Viime kesänä ensi kertaa poliisien ryhmä oslallistui Ateenan pride-kulkueeseen. Ryhmää veti Kreikan ensimmäinen avoimesti homo poliisi. Se oli sensaatio maassa, jossa ortodoksinen kirkko avoimesti kiihottaa väkivallan käyttöön homoja vastaan.

Kreikan pääministeri Tsipras kreikkalaisen hlbtiq-lehden kansikuvassa

Pääministerin haastattelu homolehdessä

Ateenassa ilmestyvä hlbtiq-lehti julkaisi kesäkuussa 2017 Kreikan pääministerin Alexis Tsiprasin laajan haastattelun. Se oli ensimmäinen kerta historiassa, kun maan johto julkisesti mediassa kertoo näkemyksiään homoista ja lesboista ja heidän yhteiskunnallisesta asemastaan. Lehden kannessa on kokosivun kuva Tsiprasista.

Tsipras sanoi haastattelussa, että homot ja lesbot ovat päässeet varjoista esiin päivänvaloon eivätkä he enää koskaan sinne palaa. Parlamentissa oli vuoden 2015 lopussa hyväksytty laki siviililiitoista, joita myös homot ja lesbot voivat solmia. Tsipras kuitenkin muistuttaa, että ihmisoikeudet eivät ole kovin korkeassa kurssissa näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. Haastattelu on kokonaisuudessaan englanniksi käännettynä lehden verkkosivulla
avmag.gr


Myöhemmin syksyllä 2017 Kreikassa hyväksyttiin sukupuolen määrittelyä koskeva laki, jossa sukupuolen korjaaminen virallisiin asiakirjoihin on tehty helpoksi: tietyin ehdoin oma ilmoitus riittää.

Tämä poliittinen kehitys on saanut monet korkea-arvoiset poliitikot esittämään tukensa mm. Ateenan Pridelle. Ateenan Priden lähtöpiste on Syntagma-aukio Parlamenttitalon edessä. Media on käsitellyt viime kesän Prideen liittyviä asioita positiivisessa valossa.

Täysin pimeät ajat ovat ohi, sanoo Ateenan Priden pääorganisaattori.


Lähteenä käytetty erityisesti Florian Schmitzin artikkelia, joka ilmestyi vajaat kaksi viikkoa sitten Blu-kaupunkilehtikonsernin sivustolla. Florian Schmitz on mm. Deutsche Wellen, ARD:n ja ZDF:n Kreikan kirjeenvaihtaja.

Vanha uskonnollisuus yhä elää. Rukousnauha.

2 kommenttia

Se, missä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioissa ollaan tänään niin Kreikassa, kuin Suomessakin, on vuosikymmenten mittainen työ. Se alkaa ruohojuuritasolta, henkilökohtaisina toimina esimerkiksi kaapista ulostulona läheisille ja siitä eteenpäin aina lainsäädäntöelimiin asti.

Tuo työ on hidasta. Vastustus on joskus mittavaa. Vastustajilla on usein paljon valtaa ihmisten mieliin ja myös lainsäätäjiin ja tietenkin myös rahaa. Vastustusta ei murreta hetkessä, vaan tasaisella, myös pienten tekojen aiheuttamalla paineella.

Pinkki raha myös puhuu. Se on kelvannut Kreikassakin muutamalla köyhällä paikkakunnalla jo vuosikymmenien ajan. Esimerkkinä Mikonoksen saari. Siellä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on ollut muuta maata helpompi olla. Paikallisilta on kuultu jurputusta homojen invaasiosta. Valittajat ovat saaneet vähän huomiota, pinkin rahan virratessa saaren liike-elämään.
Minusta Kreikassa esim. Mykonos on aika mixed kun siellä kävin. Ateenassa on se katu, jonka nimen unohdin, mikä on aika syrjässä keskustasta.
Takapajulaa kaiken kaikkiaan. Turistit ovat vaan sen tähden et kiskotaan rahaa niin paljon kuin irti lähtee: aivan törkeissä mittasuhteissa esim. on kahdet hinnat turisteille ja paikallisille. Tää sama on yleensä tavallista näissä Välimeren valtioissa. Veronkierto kukoistaa. Nimenomaan nämä turismilla elävät maat ovat minusta kauheita eikä sitä veronkiertoa saa kuriin millään eikä siihen puutu kukaan. Paska maku jäi suuhun Kreikastakin. Oksettavaa. Ateenan Pride on sellainen että siellä on mellakkapoliiseja vastassa. Kreikka on aivan polissivaltio. Keskustassa kl 5 maissa iltapäivällä tulee bussilasteittain poliiseja suojelemaan näitä rikkaimpia kaupunginosia. Aivan vinoutunutta. Tuollaiset maat pitäisi laittaa kuriin.