Kouvolaan suunnitellaan pride-tapahtumaa elokuuksi

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Kouvola Pride -tapahtumaa suunnitellaan järjestettäväksi elokuun 2018 lopulle. Asiasta kertoo Kouvolan Sanomat. Pride-kulkue on suunnitelmien mukaan 25. elokuuta ja sitä edeltävällä viikolla erilaista teemaan liittyvää ohjelmaa. Parhaillaan haussa on yhteistyökumppaneita ja vapaaehtoisia toteuttamaan tapahtumaa.

Tapahtuman järjestelyjä luotsaava Hanna Räty kertoo Kouvolan Sanomille, että suunnitteilla on esimerkiksi elokuvanäytöksiä, bileitä ja konsertteja. Pride-kulkue järjestäytyisi keskustassa, etenisi pitkin kävelykatu Manskia ja päättyisi Jaakonpuistoon.

Kymenlaaksossa, Kymijoen varrella sijaitsevassa Kouvolassa asuu noin 85 000 ihmistä.

Kaakkois-Suomessa - Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella - ei ole aiemmin järjestetty pride-tapahtumia. Kouvolaa lähimmät pride-tapahtuat on järjestetty Lahdessa jo muutaman vuoden ajan ja loppuvuodesta 2017 ensimmäistä kertaa Mikkelissä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuoden 2018 pride-tapahtumien ajankohdista on varmistunut ainakin Rovaniemen Arctic Pride (1.-4.3.), Kuusamon Ruka Ski Pride (13.-15.4.) ja Helsinki Pride (25.6.-1.7.). Uusien pride-paikkakuntien joukkoon on Kouvolan lisäksi liittymässä aiempien tietojen perusteella myös Kokkola.

Kouvolan Sanomat: Kaapista ulos, Kouvola — kaupungin ensimmäinen Pride saatetaan marssia elokuussa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!