Kiinan tilanteesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1


Kiina on suuri maa, ja siellä on menossa monensuuntaista kehitystä. Eilen läntisen maailman tiedotusvälineet kohahtivat, kun kiinalainen ihmisoikeusaktivisti tuomittiin pitkään vankeusrangaistukseen. Kiinalainen People’s Daily Online kertoo, että yli 10 gay-sisältöistä webbisivua on suljettu viranomaisten määräyksestä tai painostuksesta.. Pekingiläinen web-master kertoi palvelun tarjoajan ilmoittaneen, että gay-chat on laitonta. Keskiviikkona kiinalainen HIV/AIDS –kansalaisjärjestö Aizhixing Institute ilmoitti tarjoavansa lakiapua suljettujen sivustojen pitäjille. Myös HIV/AIDS -työ on malkana vallanpitäjien silmissä.

Viranomaiset syyttävät gay-sivustoja pornografisiksi ja moraalittomiksi, vaikka todellisuudessa niiden sisältöä on valvottu tarkasti. Lukijakuntaa olisi, sillä terveysministeriö arvioi 2004 että Kiinassa on 5-10 miljoonaa homomiestä.

”Virallinen” gaybaari avattu

Kiinalaisessa turistikaupungissa Yunnanin maakunnassa on avattu ensimmäinen ”virallinen ” gay-baari monien viivytysten jälkeen. Kaupunkia sanotaan ”maalauksellisen” kauniiksi. Se on yksi kymmenestä AIDSin pahimmin kokeneesta kiinalaiskaupungista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Gaybaari saa hallituksen tukea ja se on mukana AIDSin vastaisessa työssä. Kaupallisia intressejä ei ole. Alun perin baarin piti aueta jo maailman aids-päivänä, mutta lehdistö tarttui asiaan ja haukkui julkisten varojen käyttöä tällaiseen tarkoitukseen. Avaamista myöhennettiin. Kaksitoista vapaaehtoista työntekijää ei voi käydä baarissa lehtimiesten pelossa. He eivät halua julkisuuteen omaa elämäänsä. Vapaaehtoisryhmä pitää nyt baaria käynnissä ja taustahahmona on lääkäri Zhang Jianbo.

Kiinassa homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1997 saakka, ja mielisairaus se oli vuoteen 2001. Vuonna 2005 China Daily arvioi, että maassa on jopa 30 miljoonaa homoa ja lesboa.

1 kommenttia

Jokaisessa maassa on useita totuuksia (linjauksia) samoista asioista. Erityisesti se on totta totalitaarisissa suurissa maissa, vaikka mediassa pyritään näyttämään maassa olevan vain yksi totuus, hallituksen totuus. Kiina on eräs sellainen. Siellä jotkut näkevät tärkeänä tiedon jakamisen vaikkapa hiv:n leviämisestä. Toiset pitävät sitä uhkana kansalliselle yhtenäisyydelle tai moraalittomana.