KD:ssä kuohuu, Bjarne Kallis suomii Päivi Räsästä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 6

Hufvudstadsbladetiin haastateltu Bjarne Kallis on sitä mieltä, että kristillisdemokraatit voisivat olla nosteessa perussuomalaisten asemesta, jos puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen ei olisi niin hanakasti ollut tuomitsemassa homoavioliittoja, vaan keskittynyt tuloeroista huolestumiseen ja sen asian pitämiseen esillä.

Kallis arvioi KD:n menettäneen mahdollisuutensa mm. provosoitumalla avioliittoasiasta ja jättämällä tuloeroasiat kakkosluokan kysymyksiksi.

Kallis myös haastattelussaan hämmästelee "sukupuolineutraalin" tulemista muotisanaksi - ja kertoo, ettei ole koskaan tavannut ihmistä joka on sukupuolineutraali.

Ennen Päivi Räsästä puolueen puhjeenjohtajana toiminut Bjarne Kallis ei ole enää ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Kallis on ollut kansanedustajana lähes kaksi vuosikymmentä.

***

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Päivi Räsänen on viime kesästä lähtien ottanut useissa yhteyksissä voimakkaan vastustavan kannan avioliittolain muuttamiseen siten, että se koskisi myös samaa sukupuolta olevia pareja. Kannaotoissaan hän on viljellyt toisinaan erittäin hyökkäävää retoriikkaa. Heinäkuisessa blogimerkinnässään hän puhui "avioliittosodasta" ja KD:n valmiudesta "taistella" kyseisessä asiassa. Kun hän esiintyi Ajankohtaisen kakkosen homoja käsittelevässä teemaillassa YLEn kakkoskanavalla 12.10.2010, tuloksena oli ennennäkemätön eroryntäys evankelis-luterilaisesta kirkosta.

Puolueen piiristä on kuulunut vaimeita soraääniä puheenjohtajan linjasta, mutta tähän asti ne ovat olleet varsin vaimeita ja virallisissa yhteyksissä puheenjohtajan homoagendalle on annettu täysi tuki.

***

Kristillisdemokraattien Helsingin piiri avasi lauanataina 5. helmikuuta vaalikampanjansa mielenosoituksella. Muutaman kymmenen hengen vahvuisen kulkueen teema oli koti, uskonto ja isänmaa. Marssia johti puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen, jolla on tiedotusvälineiden kertoman mukaan vahva usko siihen, että puolue saisi Helsingissä hyvän vaalimenestyksen ja kansanedustajan Helsingistä.

HBL: ´Vi missade vår chans´

6 kommenttia

Huoh, kun nyt ihmisten päähän menisi ettei sukupuolineutraalilla tarkoiteta ihmisiä, vaan sitä avioliittoa siinä merkityksessä, ettei sukupuolilla ole väliä sitä solmittaessa.
  • 2 / 6
  • Olli Stålström
  • 5.2.2011, 16.23
Itse kirkon sisällä tänään toimivana olen havainnut miten ev-lut kirkon nykyinen johto on julkisesti ottanut kantaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden korjaamiseksi verotuksessa, terveydenhuollossa jne.

Minusta tuntuu, että ev-lut. kirkko menee tänään reippaasti vasemmalta ohi monien poliittisten puolueiden, mukaan lukien KD ja sellaisten homomedioiden jotka ylvästelevät pinkin rahan vaikutuksella.

Kirkko on selkeästi nimennyt taloudellisen eriarvoisuuden jyrkkenemisen yhteiskunnan vaikeimmaksi ongelmaksi - eikä suhteellisen pienen vähemmistön parisuhteita.