Kaverit murhasivat kaapista tulleen miehen raa´asti Venäjällä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 6

Kaapista kavereilleen tullut 23-vuotias mies löydettiin tapettuna Venäjän Volgogradissa voitonpäivän juhlinnan jälkeen, 9. toukokuuta. Venäjän Saksasta Toisessa Maailmansodassa saavuttaman voiton vuosipäivän juhlan jälkeisenä aamuna uhri löydettiin asuintalon pihalta pahasti silvottuna. Poliisilla oli vaikeuksia tunnistaa uhri tämän vammojen vuoksi. Miestä oli myös kidutettu seksuaalisesti tappamisen yhteydessä.

Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä 22-vuotiaan uhrin tutun sekä 27-vuotiaan entisen vangin. Tunnustaneen miehen mukaan surmateon syynä oli 23-vuotiaan uhrin homous ja provokatiivinen käytös, mikä voitonpäivänä loukkasi isänmaallisia tunteita.

Uhrin on kerrottu uskoutuneen suuntautumisestaan, kun kaverukset juhlivat juoden voitonpäivää. Paljastuksen jälkeen tekijät olivat alkaneet hakata uhria.

Uutistoimisto Reutersin mukaan on poikkeuksellista, että viranomaiset mainitsevat rikoksen motiiviksi homofobian.

Gay.ru -sivusto kertoo vastaavanlaisia murhia tapahtuneen Volgogradissa vuonna 2008 ja 2012.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Venäjällä seksuaalivähemmistöihin kuuluvien asemaa on heikennetty viime vuosina merkittävästi. Maassa on valmisteilla lainsäädäntö, joka kieltää homoseksuaalisuuden "propagoinnin". Useissa Venäjän kaupungeissa on jo vastaavaa lainsäädäntöä, mutta Volgogradissa sellaista ei ole. Venäjällä asuvien keskuudessa on laaja tuki homokielteiselle politiikalle.

- Tämän Volgogradin hirvittävän tapauksen kohdalla poimitaan maassa harjoittavan homofobisen politiikan hedelmiä, mukaanlukien aloite homopropagandan kiellosta, sanoi tunnettu sateenkaariaktivisti Nikolai Alexejev uutistoimisto Interfaxille. Alexejevin mukaan homopropagandakielto vähentää pelkoja homoihin kohdistuvien hyökkäysten seurauksista.

GayStarNews: Young gay Russian man viciously murdered after coming out to friends
Reuters: Killing in Russia adds to concerns over treatment of gays
gay.ru

6 kommenttia

Tällainen homofobinen raakuus jättää sanattomaksi.
  • 2 / 6
  • russia
  • 12.5.2013, 15.59
Hullu maa. Olisipa fiksummat naapurit!