Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi rekisteröivät parisuhteensa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 45
Keskustan kansanedustaja Markku Rossi (oik.) ja taiteilija Matti Kaarlejärvi itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnan juhlissa Presidentinlinnassa Helsingissä 6. joulukuuta. (kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva)

Keskustan kansanedustaja Markku Rossi ja lausuntataiteilija Matti Kaarlejärvi rekisteröivät parisuhteensa sunnuntaina. Asiasta uutisoi Savon Sanomat, joka oli ainoana median edustajana kutsuttuna rekisteröintitilaisuudessa. Rossi kertoi asiasta Facebook-sivullaan.

Parisuhde rekisteröitiin parin Kuopion kodissa järjestetyssä seremoniassa. Savon Sanomien mukaan virallisen seremonian toimitti henkikirjoittaja Saija Lyytinen, ja sen jälkeen jälkeen rekisterinjohtaja Mika Pulkkinen piti hartaushetken.

- Päädyimme tähän ratkaisuun, koska haluamme selkiyttää tilanteen ja saattaa sen totuudenmukaiselle pohjalle, sanoi Rossi Savon Sanomille.

Pari toivoisi mieluummin puhuttavan parisuhteen virallistamisesta.

Rossi kertoo rekisteröitymistilaisuuden yhteydessä Savon Sanomille Ylen "outtaamisen" nopeuttaneen päätöksentekoa parisuhteen rekisteröimisestä. Ylen itsenäisyyspäivän juhlan selostaja kutsui Kaarlejärveä Rossin puolisoksi. Myöhemmin Rossi totesi Facebookissa, että "siviilisäättyni ei ole muuttunut, joten onnitteluihinkaan ei ole tarvetta". Lisäksi hän sanoi Ilta-Sanomille, että "puoliso on määritelmänä jotain ihan muuta, kuin mitä me olemme", eikä ymmärrä, mistä termi "puoliso" on miesten kohdalla peräisin. Rossin seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ja miesten suhteesta on aiemmin liikkunut huhuja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Huhut ja kaikenlainen vatkaaminen asian kanssa alkoivat vaikuttaa sekä omaan mielenrauhaan että häiritä työntekoa, sanoi Rossi Savon Sanomille.

Miehet ovat Savon Sanomien mukaan olleet kihloissa useita vuosia. Kaarlejärvi on käyttänyt sormusta, Rossi ei. Lehti kertoo, että nyt sormuksia vaihdettiin juhlaväen edessä.

Savon Sanomille Rossi kertoo toimineensa aiemmin pitkälti työn ja julkisuuden ehdoilla, ja sitä kautta syntyneiden rajojen sisällä on eletty. Rossi ei halua lehden mukaan arvuutella, miten uutinen vaikuttaa hänen poliittiseen tulevaisuuteensa ja toimintaansa erilaisissa luottamustehtävissä.

Suonenjoelta kotoisin oleva vuonna 1956 syntynyt Rossi valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1991 Kuopion vaalipiiristä. Vuodesta 2003 lukien hän on ollut valittuna kansanedustajaksi yhtäjaksoisesti. Rossi on myös tehnyt toimittajan ja päätoimittajan töitä kuopiolaisessa paikallisradiossa.

Kun eduskunta äänesti loppuvuodesta 2014 avioliittolain uudistamisesta, äänesti Rossi marraskuun lopun äänestyksessä lakiuudistusta vastaan ja lopullisessa äänestyksessä tyhjää.

Eduskunnassa istuu Rossin lisäksi kolme muuta avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa: Pekka Haavisto (vihr), Silvia Modig (vas) ja Jani Toivola (vihr).

Savon Sanomat: Markku Rossi virallisti suhteensa Matti Kaarlejärven kanssa
Savon Sanomat: Parisuhteensa rekisteröinyt kansanedustaja Markku Rossi: ´Huhut alkoivat vaikuttaa mielenrauhaan ja häiritä työntekoa´
Savon Sanomat: Näin Rossi ja Kaarlejärvi sanoivat ´tahdon´ Kuopiossa
Keskustelu: Itsenäisyyspäivän vastaanotto 2015

45 kommenttia

No olipahan tämäkin tapaus. Ensin lehtiin korjaukset, että ei me mitään puolisoja olla. Sitten viikon päästä rekisteröidään suhde. Melkein teinimenolta kuulostaa asianosaisten ikävuosista huolimatta.

Vahva vastareaktio taisikin olla vielä eräänlainen puolustus julkista homoseksuaalisuutta vastaan. Surullista, että asian kanssa päästiin sinuiksi vasta nyt.

edit: Jaha, surulliseksi kuvaili salailutarvetta myös toinen osapuolistakin nyt kun kaikki lehtijutut läpi luin.

Kommenttia muokattu: 13.12.2015 klo 20:22
Tapaus tosiaankin.

Osoittaa kyllä hyvin, millaista kamppailu kielteisten asenteiden ja oman rohkeuden puutteen kanssa on.

Hyvä uutinen kumminkin. Onnittelut tuoreille puolisoille :)