Kansalaisaloite sai alkuvauhdin netissä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 10
Kampanjan alku Helsingissä Narinkkatorilla. Sää oli hyytävän kylmä.

Muutamassa päivässä Tahdon 2013 -kansalaisaloite on saanut netissä yli 135 000 kannattajaa. Netittömät kyselevät: missä voi ilmaista kannatuksensa. On paljon ihmisiä, erityisesti vanhempia, jotka eivät mielellään käytä nettiä ja kaikilla ei ole pankkitunnuksia. He kokevat nyt jääneensä paitsioon.

Tahdon 2013 -kampanjasta kerrotaan, että kampanjan alku oli nettikeskeinen. Ilmat ovat viime päivinä olleet niin kylmät, että ulkoilmakampanjoita ei ole paljonkaan ollut. Lähimmän parin viikon aikana aletaan rakentaa tarkempaa aikataulua eri paikkakuntien tulevista keräystempauksista, ja lisäksi saadaan tietoa, missä kirjastoissa kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa. Sekin on mahdollista, että tulostaa kansalaisaloitelomakkeen netistä ja lähettää sen kampanjan toimistoon. Ohjeet löytyvät Tahdon2013-verkkosivuilta.

Tällä hetkellä ei paljasteta, paljonko paperisia kannatusilmoituksia on tehty viime päivinä. Luvut annetaan myöhemmin, kun lähestytään jotain merkittävää kannatuslukemaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

10 kommenttia

Ainakin seuraavissa kesän pride-tapahtumissa voi kannattaa kansalaisaloitetta:

- Helsinki 24. - 30.6.2013. Kulkue 29.6.2013
- Pori 19.7.2013

Oletettavasti myös Tampereella 18.-21.7. järjestettävässä pride-henkisessä tapahtumassa on nimenkeruuta.