Kansainvälistä intersukupuolisuuden päivää vietetään 26. lokakuuta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Yksi intersukupuolisuutta kuvaavista symboleista.

Kansainvälistä päivää tietoisuuden lisäämiseksi intersukupuolisuudesta (Intersex Awareness Day) vietetään 26. lokakuuta. Päivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2003.

Seta kertoo, että intersukupuolisuus on kattokäsite sellaiselle sukupuolen moninaisuudelle, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset.

Intersukupuolisuus ymmärretään nykyään ihmisen sukupuolen kehityksen, anatomian ja fysiologian luonnollisena vaihteluna. Koska yhteiskuntamme sukupuolinormit perustuvat edelleen vahvasti ajatukseen siitä, että sukupuolia on vain kaksi, nainen ja mies, on intersukupuolisuutta pitkään pyritty hoitamaan muokkaamalla intersukupuolisten ihmisten kehoja jompaan kumpaan suuntaan.

- Käytännössä tämä tarkoittaa intersukupuolisten vauvojen sukuelinten kirurgista muokkaamista. Nämä toimenpiteet on tehty pitkälti lääkärien suositusten perusteella. Raskaita kehoon kajoavia toimenpiteitä tehdään ilman lapsen suostumusta ja ilman, että lasta kuunnellaan asiassa, sanoo Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.

Setan mukaan kyse on hyvin vakavista fyysistä koskemattomuutta, itsemääräämisoikeutta, yksityisyyttä ja lapsen oikeuksia koskevista ihmisoikeusloukkauksista. Suomen tulisikin välittömästi kieltää intersukupuolisten vauvojen peruuttamattomat ja kosmeettiset eli terveyden kannalta tarpeettomat leikkaukset. Lisäksi tulisi varmistaa, että intersukupuolisille ihmisille ja perheille on tarjolla asiallista tietoa intersukupuolisuudesta sekä psykososiaalista tukea. Sukupuolen moninaisuudesta ja intersukupuolisuudesta on tarjottava tietoa ja koulutusta erityisesti terveydenhoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille. On lisättävämyös yleistä tietoisuutta intersukupuolisuudesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Suomessa tulee selvittää mahdollisuus sukupuolimerkintään, joka olisi jotain muuta kuin nainen tai mies. Tämä edistäisi niin intersukupuolisten kuin muiden sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten tunnustamista ja oikeuksien toteutumista, sanoo Tarjamo.

Setan Transtukipiste tarjoaa ammatillista tukea myös intersukupuolisille ja heidän läheisilleen.

intersukupuolisuus.fi

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!