Kansainvälinen penistilastointi ylitti taas uutiskynnyksen

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • jnsto
  • 2

Brittitutkija väittää, että peniksen pituus on yhteydessä rotuun ja kansallisuuteen. Daily Telegraphissa julkaistujen tietojen mukaan saksalaisilla on maantieteellisen Euroopan suurimmat penikset, ainakin pituuden mukaan arvioituna, keskimäärin 14.5 cm. Saksalaisten jälkeen tulevat britit tuloksella keskimäärin 14 senttimetriä, kun taas ranskalaiset jäävät vain tulokseen 13,5 cm. Islantilaiset ovat kuitenkin aivan omassa luokassaan tuloksella 16.5 cm. Amerikkalaiset jäävät keskimäärin kauaksi tuloksella 12.9 cm.

Suomalaisilla tilanne on naapureihin verrattuna vähän samantapainen. Suomalaismiehen keskikoko on 13,77 senttiä, kun ruotsalaisilla mittaa on keskimäärin sentin enemmän. Virolaisten kanssa suomalaismiehet ovat kutakuinkin tasoissa, mutta venäläiset jäävät 13,21 senttiä pitkillä peniksillään lähes puoli senttiä jälkeen.

Aiheesta on jälleen kerran viritetty keskustelua Britanniassa, kertoo The Daily Telegraph. Aihetta käsitteli suomeksi Ilta-Sanomat

Tulokset käyvät melko yksiin homomiesten kansanperinteessä kai ihmistuntemuksen ja kokemuksen perusteella muodostuneisiin käsityksiin. Näihin yleiskäsityksiin viitannee suomalainen Ilta-Sanolmat, kun se uutisessaan toteaa toteaa tutkija Richard Lynnin on onnistunuteen kepeähköllä tilastoanalyysillään "todistamaan jälleen kerran", että vaikka EU-miehet jäävät peniksen koolla mitatussa miehekkyydessä huomattavasti afrikkalaisia veljiään jälkeen, he kuitenkin pärjäävät oikein hyvin kun vertailua tehdään heidän ja aasialaisten miesten välillä.

Amerikkalaisten alhaisen tuloksen oikeutta ei liene syytä epäillä. Mahdollisesti otannassa on ollut kuitenkin liian vähän Afrikasta muuttaneiden jälkeläisiä ja maanosan ruotsalaistaustaista väestöä.

Uutinen Ilta-Sanomissa
Uutinen Daily Telegraphissa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

2 kommenttia

Asiastahan on ollut aiemmin jo tälläiset kartoitukset.

http://farm6.static.flickr.com/5057/5558267624_0d43715984_o.jpg

Tuossa tosin on vähän eroja Daily Telegraphissa uutisoituihin ?mittauksiin nähden.

Maailman kartoitus on ollut tälläinen

http://todayilearned.co.uk/wp-content/uploads/2011/03/Penis-Size-Distribution.jpg

Parasta vaan perus(teettomien)suomalaisten myöntää, etteivät afrikkalaiset tule Suomeen ainakaan sikäläistä hulppeampien elin-olojen houkuttelemina - tai siis että perussuomalaisilla ei purista kenkä muusta kuin vain silkasta peniskateudesta :P

Kommenttia muokattu: 05.10.2012 klo 01:10
Minusta olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tieteellisinä tällaisia tilastoja voi oikeasti pitää? Mitkä ovat tutkimusolosuhteet? Mistä kohdasta mitataan, onko otanta riittävä, vastaavatko tutkimusolosuhteet eri kansalaisuuksien osalta toisiaan etc? Kuka valikoituu mitattavaksi ja millä perusteilla?

Tämmöiset tutkimustulokset ovat tietysti houkuttelevia julkaista olipa julkaisijana sitten tutkimuslaitos tai media koska ne herättävät paljon inhimillistä mielenkiintoa mutta olisi kyllä kiinnostavaa kuulla vähän tutkimusmetodeista.

Sehän on selvää, että seksuaalisesti vilkkailla ja paljon suhteita harrastavilla homoilla on parhaimmillaan paljonkin kansainvälistä empiiristä kokemusta naimakaverien kalujen koosta ja sitä kautta muodostuneita käsityksiä kansallisista tai rodullisista eroavaisuuksista, mutta niitä ei välttämättä pitäisi sekoittaa tilastolliseen faktaan.

Kommenttia muokattu: 03.12.2012 klo 08:35