”Jumalan sota” ”Paholaisen suunnitelmaa” vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 5

Paavillisia tuomioita: Tammikuussa 2012 paavi Benedictus XVI vakuutti Vatikaaniin akreditoidun 180 diplomaatin edessä: ”Perhettä vahingoittava politiikka uhkaa ihmiskunnan arvokkuutta ja tulevaisuutta.” Toisessa tilaisuudessa kuurian edessä joulukuussa hän tuomitsi jälleen voimakkaasti homoavioliitot ja puolusti ”isän, äidin ja lapsen” muodostaman perheen käsitettä.

Johannes Paavali II:n hyökkäykset: Lokakuussa 2004 silloinen paavi piti 13000 Vatikaaniin kokoontuneen uskovaisen edessä espanjankielisen esitelmän avioliiton kriisistä. Tämä oli ilmeinen tuen osoitus espanjan piispoille, jotka silloin olivat keskellä hyökkäyssotaa sosialistisen hallituksen valmistelemaa homoavioliittolakia vastaan.

Piispainkokous julisti heinäkuussa 2004 seuraavaa: ”Väärennettyjen rahojen valmistaminen vähentää todellisen rahan arvoa ja vaarantaa koko taloudellisen järjestelmän. Samalla tavalla homoliittojen asettaminen samaan arvoon todellisten avioliittojen kanssa merkitsee insituution ja samalla oikeudenmukaisen yhteiskunnallisen järjestyksen vaarantamista.”

Argentiinassa kirkko synnytti kaksi vuotta sitten kiivasta yhtesikunnallista kiihotusta saarnastuoleista yrittääkseen estää rekisteröityjen parisuhteiden laillistaminen. Katolinen hierarkia kiihotti uskovaisiaan osallistumaan ”Jumalan sotaan” ja vastustamaan ”Paholaisen suunnitelmaa”.

Alcalá de Henaresin (espanjalainen) piispa Juan Antonio Reig Pla, synnytti valtavaa kohua viime heinäkuussa Espanajn television välittämässä pitkänperjantain saarnassa. Hän väitti homojen ”ajoittain kokeilutarkoituksessa turmelevan itseään, prostitoituvan, menevän miesten klubeihin ja löytävän helvetin”.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Espanjan piispainkonferenssin puheenjohtaja Antonio Maria Rouco Valera on väittänyt useaan otteeseen näkevänsä kristilliselle perheelle ”hämärän ja aution” panoraaman valtion perheinstituutioon muka kohdistamien hyökkäysten takia.

El País (Espanja)

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • puppeliassi
  • 10.2.2013, 21.45
kyllä nämä uskovaiset on harhaisia, ainoa uskonto joka ei ole harhainen on kopimismi, joka ei oo vanha eikä vanhoihin uskontoihin perustuva
Katolisilla on kyllä eriskummallinen seksuaalisuus, kun ne tuolla tavoin kiihottuvat. - Homomiehille riittää ihan vaan mukava mies.