Juhani Tammisen MTV:lla hyllytetty asu Tom of Finland -kuosinen?

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 5
Finlayson myy pyyhkeiden ja muiden tekstiilituotteiden lisäksi Tom of Finland -kuosia metritavarana.

Iltalehti kertoo, että MTV:n kiekkokommentaattori Juhani "Tami" Tammisen oli tarkoitus esiintyä "veret seisauttavassa" asussa tiistain Suomi-Venäjä -ottelun yhteydessä, mutta asuvalinta ei kelvannutkaan tv-kanavalle.

Ranneliike.netin saaman tiedon mukaan Tammiselle tarkoitetussa asussa olisi käytetty Finlaysonin metritavarana myymää Tom of Finland -kuosista kangasta.

Tammisen pukusuunnittelijana toimiva Jemina Hanhijärvi sanoo Iltalehdelle, että puku hyllytettiin ilmeisesti paidan vuoksi. Hän sanoo, ettei siinä kuitenkaan olisi loukattu ketään tiettyä henkilöä, eikä "siinä mitään Putinin kuvia ollut". Hanhijärvi kertoo pettyneensä asun hyllyttämisestä. Hän arvioi Iltalehdelle, että asu "ilmeisesti hyllytettiin poliittisista syistä".

Finlayson lanseerasi syksyllä 2014 yhteistyössä Tom of Finland -säätiön kanssa taiteilija Touko Laaksosen (1920–1991) teoksiin pohjautuvan tekstiilimalliston. Mallisto tuli kansainvälisesti myyntiin Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa. Laaksonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaistaiteilijoista. Aiemmin syksyllä 2014 Suomen posti julkaisi Touko Laaksosen kunniaksi Tom of Finland -postimerkkejä, jotka herättivät laajaa kiinnostusta myös kansainvälisesti.

Jääkiekkovaikuttaja Tami Tamminen puolestaan herätti syksyllä 2014 kohua väittämällä jääkiekkoaiheisessa paneelikeskustelussa, ettei jääkiekkoliigassa pelaa yhtään homoseksuaalia pelaajaa ja toteamalla, että lajin parissa "ei pikku hiirulaisiin törmää".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tamminen on totuttu näkemään julkisuudessa persoonallisesti pukeutuneena.

Iltalehti: Tammisen stylisti sensuroidusta asusta: ´Ilmeisesti hyllytettiin poliittisista syistä´
Jääkiekkovaikuttaja rinnasti homot ´pikku hiirulaisiin´
Finlayson tuo Tom of Finland -teemaisen tekstiilimalliston

5 kommenttia

Näiden kisojen moderni henki oli tuulahdus ajalta, jolloin Saksoja oli kaksi ja Neuvostoliittoja yksi. Sitä ei voi enää laittaa retroilun piikkiin, vaan joko rima oli laitettu tosi alas tai sitten kykyjen rajat tuli äkkia vastaan. Jos vaatesensuuri pitää paikkansa, niin olen todella pettynyt tv-kanavan tapaan aliarvioida katsojat tai muuten vaan reagoida noin. Kiekkoväen 1980-luvun kalenteri ehkä jaettu jo telkkariinkin?

Näiden kisojen medianäkyvyys ja kohut ovat sinivalkoiselta kannalta tämän vuosituhannen pikkusieluisimmat ja ilkeimmät. Harva urheilulaji haluaa antaa tuollaisia mielikuvia itsestään. En parhaalla tahdollakaan tajua, että miksi näin tehtiin.
  • 2 / 5
  • tjas
  • 15.5.2015, 17.19
Olikohan se niin, että Sanoma Media (mm. Nelonen, Iltasanomat, Vauva.fi jne.) sensuroi kaiken aiheeseen liittyvän negatiivisen keskustelun, kun taas Alma Media ja MTV (mm. Iltalehti) eivät? Näin ajatellen MTV teki Tammisen kohdalla johannakorhoset.

Jääkiekko voisi jatkossakin siirtyä Neloselta maikkarille, ei tekisi mieli maksaa sinne mitään.