Jenkkipoika riisti palkinnon homofobiselta poliitikolta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 6

Marcel Neergard on 11-vuotias avoimesti homoseksuaalinen poika, joka näinä päivinä juhlii perheensä kanssa Tennesseessä Yhdysvalloissa voittoa, jonka hän sai paikallisesta poliitikosta John Raganista. Tämä oli saanut vuoden parhaan lainsäätäjän palkinnon. Hän tuki lakiehdotusta, joka kieltäisi opettajia mainitsemasta mitään sellaista seksuaalisuuden muotoa, johon ei liity siittämistä.

Seksuaalisen suuntautumisensa takia Neergard on vuosia kärsinyt koulukiusaamisesta, ja sen takia hän päätti opiskella kokonaisen lukuvuoden kotonaan. Tämä koululainen on saanut aikaiseksi sen, että palkinto riistettiin Raganilta; ilonaihe hänelle ja hänen perheelleen ja voitto sateenkaariväen oikeuksille. ”Kärsin kiusaamisesta viidennellä luokalla. Kirjoitin tunteistani päiväkirjaan ja luin muistiinpanoni vuotta myöhemmin. Korjasin kieliopin ja päätin julkaista päiväkirjan netissä. Silloin sain tietää Raganin saaneen tämän palkinnon. Äitini kertoi sen minulle ja kysyi, haluaisinko tehdä jotain asialle. Vastasin myöntävästi.”

Neergard aloitti taistelunsa Ragania vastaan MoveOn.org:ssa esittämällään vetoomuksella, jota hän perusteli sillä, että tämä oli tukenut koululaisten suojelemislakia, joka on odottanut käsittelyä Tennesseen kongressissa useita kuukausia. Monen asiantuntijan mukaan lakiesitys hyökkää seksuaalivähemmistöjä vastaan ja synnyttää koulukiusaamista. Kampanja keräsi yli 50.000 allekirjoitusta, ja lopulta StudentFirst, tämän palkinnon perustaja, riisti Raganilta palkinnon. ”Olen hyvin onnellinen siitä, että StudentFirst on tukenut minua taistelussa koulukiusaamista vastaan, mutta vielä on paljon tehtävää voidaksemme varmistua siitä, että se, joka on tapahtunut minulle, ei tapahdu jollekin muulle lapselle.”

Neergard haluaa tänä kesänä nauttia voitostaan. ”Palattuani kouluun kerron kokemuksistani ja toivon sen olevan turvallisempi paikka kaikille. Pidän oppimisesta. Odotan hartaasti omaan kouluuni palaamista. Viidennellä luokalla koululaiset olivat ilkeitä minulle, he loukkasivat minua puheillaan, väkivaltaa ei juuri koskaan esiintynyt. He kutsuivat minua hintiksi, tyttöjen saappaiksi (käytin niitä melkein aina, ne olivat suosikkejani ja mustat). Toverini käyttivät gay-sanaa loukkaavasti; on tuskallista, kun kaverisi käyttävät sinua vastaan jotakin, joka määrittelee sinut ihmisenä.”

Neegardin isän kertoman mukaan poika hautoi itsemurha-ajatuksia koulukiusaamisesta kärsiessään, vaikka ”suurin osa loukkauksista olivat pelkkää suunsoittoa, ne olivat sietämätöntä hänelle. Hän ei puhunut asiasta kenellekään, asia selvisi meille eräänä päivänä mennessämme koululle ja nähdessämme toisen koululaisen lyövän häntä selkärepulla.”

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Poika jatkaa: ”Sinun on oltava ylpeä siitä, mitä olet. Niille, joille tapahtuu sama kuin minulle sanoisin, etteivät koskaan lakkaisi olemasta oma itsensä. Hae aikuisen apua, jos kärsit kiusaamisesta. Kaiken tämän kautta olen oppinut, että kaikilla on voimaa taistella sen puolesta, jota pitää oikeana. Pelkästään se, että olemme pieniä, ei merkitse sitä ettemme olisi mitään.”

”Unelmani? Että lainlaatijat hyväksyvät säännön, jolla kielletään koulukiusaaminen.”

El País (Espanja)

6 kommenttia

tota noin... haluaisin uskoa juttua, mutta onpas harvinaisen kypsiä ja aikuismaisia kommentteja 11-vuotiaalta :D
  • 2 / 6
  • puppeliassi
  • 12.6.2013, 21.33
ehkä hän on assi.

hyvä että saivat jotain tehtyä, koulukiusaaminen on tosi iso ongelma ja se että jos päättäjät kieltää homouden aiheuttaa se turhaa kärsimystä ja lisää kiusaamista kun herrat päättävät että seksuaalivähemmistöjen kiusaaminen on oikeutettua.