Israelilainen homoparlamentaarikko pyrkii Tel-Avivin pormestariksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 2

Israelilainen 48-vuotias homoseksuaalinen kansanedustaja Nitzan Horowitz on ilmoittanut ryhtyvänsä pormestariehdokkaaksi Tel-Avivissa. 48-vuotias entinen televisiojournalisti valittiin knessetiin vuonna 2009 ja hänestä tuli siten Israelin parlamentin toinen avoimesti homoseksuaalinen jäsen.

Tel-Avivin nykyinen pormestari Ron Huldai yrittää päästä neljännelle kaudelleen kaupungin pormestarina.

Horowitz kertoi ehdokkuudestaan lehdistötilaisuudessa lisäten, ettei voisi kuvitella asuvansa muualla kuin Tel-Avivissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tammikuussa Horowitz toimitti kolme epävirallista homohäätä rabbiinituomioistuimen ulkopuolella osana symbolista vastalausetta rabbiini Eli Ben Dahanin homoavioliittojen vastaisille lausunnoille. Horowitz totesi: ”Tuhannet israelilaiset parit tekevät joka vuosi saman jonka me teemme täällä – parit, jotka eivät voi tai halua mennä naimisiin päärabbiiniviraston pakko-ohjeiden mukaisesti. Israelissa ei ole rekisteröityjä parisuhteita, ei homoavioliittoja eikä avioliiton valinnan vapautta; sadoilta tuhansilta Israelin kansalaisilta on riistetty tämä perusoikeus.”
Israelin valtio tunnustaa homoavioliitot, mutta ne on solmittava ulkomailla, koska vain uskonnolliset viranomaiset, juutalaiset, kristityt, muslimit ja druusit, voivat toimittaa häitä Israelissa, eikä kukaan näistä tarjoa homoille tätä palvelua.

Pink News (Englanti)

2 kommenttia

Israel ei tosiaan ole lähelläkään tasa-arvoisen avioliittolain saamista, kuten LJ:n viime vuoden toukokuun uutinen, Israelin parlamentin, Knessetin äänestyksestä kertoo http://ranneliike.net/teema/knesset-torjui-tasa-arvoisen-avioliittolain?aid=8394

Samoin varsin takapajuista Israelissa se, että siellä miespari kyllä saa (muualla solmitusta avioliitostaan) eron ihan virallisesti, mutta ei voi avioliittoa solmia. Siellä siis kyetään "erottamaan se, mikä muualla on yhteen liitetty" http://ranneliike.net/teema/homoparille-myonnettiin-avioero-israelissa?aid=9255

Israelissahan Tel Aviv ja rannikkoseutu sen lähettyvillä on liberaalimpaa, mutta sisämaa ja valtaosa Israelista on perin konservatiivia, myös naisten yhteiskunta-asemaa ja montaa muutakin asiaa kohtaan, seksuaalivähemmistöjä kohtaan siellä harrastettujen asenteiden lisäksi.

http://www.youtube.com/watch?v=VWEvqH00uQ8

http://www.youtube.com/watch?v=Y-POmX7-_aU
http://www.youtube.com/watch?v=anLt4bxmGh8
- kirjakaupoista ei löydy esim. Shakespearen tai muitakaan 'klassikkokirjailijoiden' teoksia

http://www.youtube.com/watch?v=6Pj79OHBQK4
http://www.youtube.com/watch?v=uI-BSl8N1k8
http://www.youtube.com/watch?v=Yk1mWtfyYkI

http://www.youtube.com/watch?v=0hivQjm4JGU

- - -
Mahdolliseen sadepäivään hyvä leffa http://www.youtube.com/watch?v=efLBUR9CJH4

Kommenttia muokattu: 09.05.2013 klo 09:18
Vai että ihan "valtaosa" Israelia. ;) Se kuva mitä tässä yrität luoda ultra-ortodoksivideoidesi kanssa kosahtaa jo siihen, että ultra-ortodoksi-, eli haredijuutalaiset käsittävät Israelissa vain n. 10% väestöstä. Heistäkään kaikki eivät näytä tuolta, vaan mukaan mahtuu ns. moderniortodokseja. Suurin osa tästä porukasta asuu Jerusalemissa.
Mielenkiintoista myös, että ehdotat sadepäivän elokuvaksi new yorkilaisesta hassiditytöstä kertovaa elokuvaa, vaikka nyt puhutaan Israelista.
Logiikka pätee suunnilleen yhtä hyvin, kun kaivaisin jostain jenkkiläisen äärikristitystä tytöstä kertovan elokuvan ja esittäisin sen kertovan jotain suomen oloista. Onhan sentään Suomen väestöstä suurin osa kristittyjä.

Nyt taas vähän jotain rajaa tälle vääristelylle.

En sanoisi sen olevan takapajuista, Suomi kun ei tunnusta homoavioliittoja ollenkaan. Israelissa taasen kaksi miestä voivat olla ihan lain mukaan naimisissa. En myöskään ymmärä miten ero tähän liittyy, olisitko siis tyytyväisempi jos pareja kiellettäisiin eroamasta?
Lisäksi eräs rekisteröidyn parisuhteen muoto Israelilaisittain Yadoim BeZibur on ollut voimassa jo vuodesta 1994 asti.
Suomessakin tasa-arvoisen avioliiton lakiehdotus ollaan äänestetty kumoon, erona vaan on se, että Israelissa homoliitoille on paljon suurempi kannatus, kun Suomessa, 61% vuonna 2009. Suomessa samaan aikaan ei päästy edes viiteen kymppiin.

Ihan pieni tietoisku myös tähän väliin: videoissasi mellastavat neturei karta- partasuut kuuluvat Israelin vastaiseen antisionistiliikkeeseen, joten heidän esittäminen Israelin edustajina viestii myös aika pahasta tietämättömyydestä.

Saanko kysyä kuinka monessa Israelilaisessa kirjakaupassa olet siis käynyt päästäksesi tähän perin tieteelliseen tulokseen?

Voisin myös väläyttää tähän aiempaa keskustelua dokumentista jossa Israelin homot saavat aivan itse kertoa omasta elämästään, eikä niin että joku suomalainen heidän puolestaan kertoo kuinka ikävää heillä muka on :D
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=13926
Tässä linkki itse dokumenttiin: http://www.youtube.com/watch?v=ixRnQVvsTYs

Tähän väliin vastapainoksi voisin laittaa vaikka muutaman pride-videon.
Tel Aviv pride 2012
http://www.youtube.com/watch?v=7dnz3nIvO24
Ja KYLLÄ, niitä pidetään myös muualla kuin Tel Avivissa. Eilat, Beer Sheva, Jerusalem, Rishon LeZion ja Haifa järjestävät myös omat pridekulkueensa. Tel Aviv suurimpana metropolialueena toki järjestää niistä suurimman.
Eilat pride 2006 http://www.youtube.com/watch?v=oqLpqTR_BIM
Haifa pride 2012 http://www.youtube.com/watch?v=ev8ZozqRuvM
Ainoa paikka jossa pride saa osakseen suurempaa vastustusta on Jerusalem, jossa muslimien, kristittyjen ja juutalaisten uskonnolliset tahot monesti yhdistävät voimansa vedotakseen priden kieltämiseksi. Joka vuosi se kuitenkin sielläkin järjestetään.
Jerusalemissa pride on monesti enemmän poliittisesti suuntautunut, sillä kaupunki on muuta Israeli konservatiivisempi. Myös Israelin pääkaupunkina sillä on poliittista merkitystä. Muualla Israelissa voidaan jo keskittyä lähinnä bilettämiseen.
Jerusalem pride 2012 http://www.youtube.com/watch?v=bGaPlazuniM

Sinulle human haluaisin suositella vaikka mukavaa Israelin kiertomatkaa, jossa näkisit maan aivan omilla silmilläsi ja hiukan laajemmin ja jotain muutakin kun pelkän Jerusalemin ortodoksikorttelin.
Kaksi yhtiötä aloittaa suorat lennot Israeliin tänä kesänä. Siinä sinulle loistava lomaehdotus!

Kommenttia muokattu: 09.05.2013 klo 18:58