Ilkka Kantolan arvioita sukupuolineutraalin avioliittolain etenemisestä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 1

Sukupuolineutraali avioliittolaki vaikuttaa olevan suvantovaiheessa eduskunnassa. Näin tilanteen näki kansanedustaja Ilkka Kantola puhuessaan Yhteys-liikkeen syyskokouksessa.

Eduskunnalle tehtiin aikanaan lakialoite sukupuolineutraalista avioliittolaista. Sen ensimmäinen allekirjoittaja oli edustaja Oras Tynkkynen. Aloitteeseen sisältyi ehdotus nykyisen, vuonna 2001 voimaan tulleen parisuhdelain kumoamisesta ja avioliittolain muuttamisesta niin, että se sisältäisi myös parisuhdelain sisältämät asiat.

Aloite ei ole edennyt eduskunnassa. Asia on ollut erittäin vähän esillä. Viimeksi siitä keskusteltiin lyhyesti huhtikuussa 2009. Yleensä edustajien tekemien aloitteiden läpimenoon tarvittaisiin sadan edustajan allekirjoitus. Tämän ehdotuksen allekirjoittajia oli eri puolueista, mutta riittämätön määrä. Kuitenkin yleisvalmius olisi viedä asiaa eteenpäin sitten kun hallitus tällaisen lakiehdotuksen eduskunnan käsittelyyn tarjoaa.

Kantola arvioi sukupuolineutraalin avioliittolain toteutuvan, mutta ei vielä ensi-, vaan seuraavalla vaalikaudella. Vaalien tuloksena syntyvät poliittiset voimasuhteet merkitsevät paljon asian etenemisen kannalta. Hänen mielestään jos perussuomalaiset saavat paikkoja eduskuntaan nykyistä tuntuvasti enemmän ja mahdollisesti ministerin paikkojakin, lakiehdotuksen eteneminen vaikeutuu.

Kantolan alustus kokonaisuudessaan audiotallenteessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

****************

Sanaa "sukupuolineutraali" pidetään hankalana. Oras Tynkkynen on ehdottanut sen sijaan käytettäväksi ilmaisua "tasa-arvoinen avioliittolaki".


Valokuva ja audiotallenne kirjoittajan.

Audio
Ilkka Kantolan alustus Yhteys-liikkeen syyskokouksessa 17.11.2010. Kesto 22:50

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Kolmoisritti
  • 19.11.2010, 21.58
Kirkolta tulisi ottaa pois avioliittoon vihkimisen oikeus. Mitä kirkko sillä tekee? Kirkon ydinosaaminen on jotain muuta. Palatkoot siihen.