Hurskaan miehen kaksoiselämä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 1

Legionäre Christi perustettiin vuonna 1941. Perustaja oli meksikolainen Marcial Maciel (1920-2008). Kristuksen Legioonalaisia on pidetty konservatiivisena, mutta dynamisena uskonkuntana. Heillä on 800 pappia ja 70 000 maallikkojäsentä yli 20 maassa. Kohu on ollut melkoinen, kun perustajalla kerrottiin olevan yksi avioton lapsi. Uskonjärjestö on kuitenkin vaatinut jäseniltään tiukkaa moraalia.

Uskonjärjestö oli edellisen paavin suosiossa. Perustaja Marcial Maciel kuoli viime vuonna 87-vuotiaana. Uusi, nykyinen paavi ehti kuitenkin ajaa perustajan maanpakoon, kun paljastui, että hän oli käyttänyt monia ihmisiä seksuaalisesti hyväkseen. Joukossa oli lapsia, jopa 10-vuotiaita. Koko uskonjärjestöä ravisuttavat tietoon tulleet skandaalit. Perustaja oli pahimman luokan valehtelija, mutta myös hänen läheiset työtoverinsa tiesivät, mutta peittelivät totuutta. Paavi on käynnistänyt tutkimukset maaliskuun lopussa 2009.

Nyt kerrotaan jo monia tarinoita petollisesta perustajasta. Vatikaanista mm. kerrotaan, miten hän tämän tästä halusi 10 000 dollaria mukaansa ilman kuitteja. Kuitenkin uskontokunta piti tärkeänä vaatimattomuutta ja jopa köyhyyttä.

Wikipedia on ollut yksi kohde viime viikkojen taistelusta. Taistelua on käyty siitä, millainen teksti jää wikipediaan. Tällä hetkellä siellä mainitaan suorasukaisesti lasten hyväksikäyttö ja avioton lapsi. Katso: wikipedian history.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Mitä vielä paljastuu katolisesta kirkosta?

Taistelun kohteena ollut wikipedia-teksti

1 kommenttia

Wikipedian tekstissä kerrotaan paavin tienneen seksuaalisesta hyväksikäytöstä niinkin aikaisin kuin 1970 luvulla.

Tämä on kuin toisinto Bostonin suuresta seksiskandaalista 2002, jota katolinen kirkko koetti vaimentaa kaikin mahdollisin keinoin, mm. juridisilla uhkausilla ja hyväksikäytettyjen pelottelulla. Bostonissa peittely ei lopulta tuottanut tulosta. Amerikan katolinen kirkko on joutunut maksamaan uhreille mittavat korvaukset. Muistelen joidenkin seurakuntien tehneen jopa konkurssin. Ainakin monia kirkkoja tuolla alueella suljettiin korvausten aiheuttamien talousvaikeuksien vuoksi.

The Boston Globe -lehti seurasi tiiviisti ja dokumentoi tapahtuman yksityiskohdat tarkasti. Vuonna 2003 lehti palkittiin huomattavalla huomionosoituksella, Pulitzer-palkinnolla merkittävästä yhteiskunnallisesta teosta.

Lehden mammuttimainen tietopaketti tapahtuneesta löytyy osoitteesta:
http://www.boston.com/globe/spotlight/abuse/