Homomatkailun maailmankongressi Madridiin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 1

Madrid on valittu kansainvälisen homo- ja lesbomatkailuyhdistyksen IGLTA järjestämän homomatkailun maailmankongressin pitopaikaksi ensi vuonna. Kongressi pidetään silloin ensimmäisen kerran Espanjassa; aikaisempia isäntiä ovat olleet Brasilia, Hollanti ja useat Yhdysvaltain kaupungit. Kongressi laskee saavansa tukea Madridin aluehallinnolta, Madridin kaupungilta ja Turespañalta.

Madridin kunnan työllisyydestä, matkailusta ja kulttuurista vastaava neuvonantaja Ana Isabel Mariño kertoi ”tilaisuuden olevan hyvin tärkeä Espanjalle ja ennen kaikkea Madridille”. Kaupunki ohitti valinnassa muiden muassa Tukholman ja Berliinin. Sen lisäks hän viittasi matkailuun ”yhä uusia liikeyrityksiä synnyttävänä elävänä teollisuudenalana, jota meidän on hyödynnettävä”. Hän painotti IGLTA:n edustaman matkailun olevan ”ei tärkeää vaan strategista”.

Mitä lukuihin tulee, Mariño korosti homomatkailun edustavan 10% maailmanlaajuisesta matkailijoiden määrästä ja 15% matkailuun käytetystä rahasta, joten kyseessä on suurta ostovoimaa edustava liiketoiminta. Homomatkailijat kuluttavat 40 % enemmän kuin muut ja matkustavat kaikkina vuodenaikoina. Turespañan vastaava Marta Blanco muistutti puolestaan maailmankongressin olevan sopusoinnussa ministeriön rohkaiseman matkailupolitiikan kanssa. Hänen mielestään tapahtuma on omiaan edistämään Espanjan asemaa homomatkailukohteena.

Universo Gay (Espanja)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia