Homofobia vai islamofobia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

Kielin yliopisto on tutkinut Berliinin koululaisten asenteita homoihin ja lesboihin. Tutkimuksessa oli mukana lähes tuhat koululaista. Tuloksia julkistettiin maanantaina ja ne ovat tyrmääviä. Yli kolme neljäsosaa siirtolaistaustaisista nuorista pitää kahden miehen välistä suutelua vastenmielisenä. Kotoperäisistä eli saksalaissyntyisistä koululaisista vajaat puolet pitää asiaa epämiellyttävänä. Jos homo muuttaisi naapuriin, siirtolaistaustaisista puolet ei haluaisi heihin mitään kontaktia. Saksalaista vain 16% eristäisi naapurihomot.

Maahanmuuttajien lasten hyvin kielteistä asennetta selitetään perinteisillä miehisyysnormeilla ja uskonnolla. Sieltä homofobia saa voimansa. Homo- ja lesbojärjestöt toteavat, että tällainen homoviha ei ole mikään pikku juttu homoille ja lesboille. Nyt kuitenkin ollaan sormi pystyssä varoittamassa islamofobiasta. Esim. Berliinin sisäasiainsenaattori varoittaa yhdistämästä näitä kahta asiaa: homovihaa ja islamia. Islamofobia olisi hänen mielestään väärä vastaus tässä tilanteessa.

Mutta homot ovat eri mieltä. Yhteiskunnassa on rinnakkainen yhteisö, muslimiyhteisö, jolla on patriarkaaliset asenteet ja vahva homovastaisuus. Heterot eivät tiedä, millaisen ongelman eteen homot ovat joutuneet asuessaan muslimiyhteisöjen liepeillä ja mitä tarkoittavat "no-go-areas". Ne, jotka varoittelevat islamofobiasta, yrittävät sanoa, että onhan kristinuskossakin homoseksuaalisuuden torjuntaa ja kristityillä on omat luurankonsa kaapissa. Mutta homot vastaavat, että se, millaiseen tilanteeseen he nyt ovat joutuneet maahanmuuttajanuorten väkivallan takia suurkaupungeissa, on paljon pahempaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös muslimiyhteisöjen sisälläkin vallitsee mielipuolinen tilanne. Siellä elää paljon miehiä, joilla on salaa homoseksuaalisia suhteita, vaikka ovatkin naimissa ja on lapsia. Jos näiden miesten totuus paljastuisi, heitä uhkaisi pettureina ankara rangaistus.

(lähteinä taz ja queer.de)

3 kommenttia

Joo. Ei mitään uutta. Jotkut homot ovat itsekin sitä mieltä, että pitäis vaan yrittää ymmärtää muslimeita ja kääntää toinenkin poski. Paljonko se sitten auttaa jos molemmat posket hakataan sisään ja astutaan naaman päälle? Onneksi Suomessa sentään on melko tiukat maahanmuutto- ja turvapaikkalait. Eipä tarvitse samalla tavalla ruveta pelkäämään turvallisuutensa ja henkensä puolesta kuin keskieurooppassa.
Oikeastaan on harjaanjohtavaa puhua islamofobiasta. Fobian määritelmä (Wikipedian mukaan): "Fobialla tarkoitetaan tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvää kohtuuttoman vahvaa pelkoa, kammoa tai kauhua, jota pelko-oireinen ei pysty hallitsemaan". Jos homo kavahtaa muslimia niin kyseessähän on ennemminkin luontainen puolustusreaktio kuin foobinen kohtaus, sillä onhan toki itsesuojeluvaiston mukaista toimintaa suhtautua varauksella sellaiseen lajikumppaniin, joka haluaa päästää sinut päiviltä.