Heterot näyttelevät homoa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 6

Vajaa vuosi sitten Newsweek kertoi homonäyttelijöiden "vaaleanpunaisesta ongelmasta": homo ei osaa näytellä heteroa.

http://ranneliike.net/teema/newsweek-homot-huonoja-nayttelijoina?srt=0&cid=30&aid=4077.


Saksalainen Taz-lehti otti kantaa elokuvien homosuudelmiin. Brokeback Mountain -elokuvassa heterot näyttelivät homoja. Berliinin elokuvajuhlilla oli tänä vuonna saksalaiselokuva "Stadt land Fluss", jossa kuvataan todellista maalaiselämää maalla jossain Berliinin eteläpuolella. Lehmät kulkevat vapaina laitumilla, ja lypsäjät jahtaavat niitä maastureillaan. (Kuva elokuvan nettisivulta)

Marko opiskelee maataloutta ja on oppisopimuksella maatalousyrityksessä. Sitten sinne tulee Jacob, uusi harjoittelija. Sadonkorjuun aikaan he tutustuvat paremmin ja lähtevät sitten yhteiselle seikkailumatkalle päiväksi Berliiniin. Siitä syttyy kahden nuoren rakkaustarina.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Näyttelijät ovat heteroita. Elokuvan ensi-illassa näyttelijät erityisesti teroittivat, että heteroja ollaan ja suutelukohtaukset onnistuivat vain Jack Danielin avulla (ilmeisesti viskiä). Muut näyttelijät olivat oikeita hetero-maalaispoikia, jotka ensi-illassa tulivat näyttämölle rempseästi kädet housuntaskuissa ja ilmaisivat epävarmuutensa homoista.

Mikä niitä heteroita vaivaa? Jännittävätkö ne? Pystyvätkö nuo muka luontevasti esittämään homoa? Ainakin Petelius osasi vitsiohjelmissaan" olla "niin homo, niin homo" - melkein oksetti.

Kuvat elokuvan nettisivulta

6 kommenttia

  • 1 / 6
  • Onnellinen mies
  • 22.2.2011, 9.01
Mihinpä ammatirajoitteinen näyttelijä pystyisi!
Heteron/homon näytteleminen vaatii sen, että tunnustetaan olemassa oleviksi joitakin stereotyyppisiä piirteitä, jotka ovat yleisön tunnistettavissa homoiksi tai heteroiksi piirteiksi.

Hyvä näyttelijä näyttelee roolihahmoa ja tulkitsee sitä monipuolisemmin kuin vain seksuaalisen suuntautumisen pohjalta ja stereotypioihin perustaen. Hän näyttelee ensisijaisesti ihmistä eikä vain homoa tai heteroa. Muuten päädytään parodiaan, ja vaikka kaikki tunnistavatkin Åttå-lonkerohomon, ei kukaan kai väitä tämän edustavan kaikkia homoja tasapuolisesti?

Outoa, että homous koetaan sellaiseksi roolin piirteeksi, että näyttelijän täytyy erikseen mainita, ettei ole oikeasti homo. Ei kai kukaan Sir Hopkinsiakaan sarjamurhaajaksi luule, enkä muista hänen erikseen maininneensa olevansa ihan vain tavallinen ihminen. Kertoo mielestäni näyttelijän ja yhteiskunnan oudosta suhtautumisesta homouteen suhteessa muihin, paljon mustempiinkin teemoihin, joita elokuvat käsittelevät.

Mielestäni kyseessä on myös näyttelijän epäpätevyys (ja epäkypsä ajattelu), sillä on yleisön aliarvioimista, jos olettaa vaadittavan ääneen sanottavan, että roolihahmo ja näyttelijä ovat eri asia. Toisaalta, ehkä katson asiaa vähemmistön enkä enemmistön kannalta

Onko homorooli stigma näyttelijälle?