HeSetan kristillisen piirin alkuvaiheen aktiivi Ritva Kurki on kuollut

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 4

HeSetan kristillisen ja elämänkatsomuksellisen piirin vuonna 1980 uudelleen käynnistänyt Ritva Kurki on kuollut toissa yönä, 12.5.2016.

Sateenkaariyhteisön hengellistä toimintaa on ollut Suomessa jo 40 vuotta. Ensimmäisenä aloitti Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöntekijä Seppo Kivistön johdolla toiminut "homoseksuaalien kristillinen piiri". Se toimi runsaan vuoden. Muutaman vuoden tauon jälkeen Ritva Kurki ja Lisa Byland aloittivat toiminnan uudelleen vuonna 1980 Malkus-nimisenä ryhmänä. Toiminta oli Ritvan ja Lisan varassa hyvin pitkään. Kokoontumisten lisäksi tehtiin kirjallista materiaalia. Ritva ja Lisa käänsivät kaksi vihkosta: "Raamattu ja homoseksuaalisuus" ja "Uusi testamentti ja homoseksuaalisuus". Niitä levitettiin mm. kirkon piiriin. Ritva Kurki loi muullakin tavoin yhteyksiä kirkkoon jo alkuvaiheessa 1980-luvulla. Alkuvaiheen torjunta alkoi muuttua hyväksynnäksi. Siitä lähtien kristillinen piiri Malkus on toiminut eri vetäjien johdolla yhtäjaksoisesti ja toimii edelleen.

Ritva Kurki haudataan 28. toukokuuta Vihdissä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Kun Malkus täytti 30 vuotta vuonna 2010, Ritva Kurki ja Lisa Byland kertoivat laajemmin alkuaikojen toiminnastaan Malkuksessa. Näin he kertoivat:

Audio

4 kommenttia

Hieno IHMINEN, lepää rauhassa, pitkä matkasi on alkanut!
Ritva Kurki kirjoitti yhdessä dominikaani-isä Carlos Spoorin kanssa artikkelin Ajatuksia papeille ja sielunhoitajille teokseen Rakkauden monet kasvot (1984). Se oli suora ja rehellinen kritiikki uskonnollista väkivaltaa kohtaan.

Olet ollut uranuurtaja ja tuonut lohtua monelle!