Halonen: Seksuaalisuudesta päättäminen on osa ihmisoikeuksia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 5

Presidentti Tarja Halonen toivoo, että avioliittoasiassa päästäisiin rauhallisesti eteenpäin. - Eduskunnassa homoliitoista puhutaan taas isolla tunteella. Toivoisin, että asiassa päästäisiin rauhalliseen ja edistykselliseen kehitysprosessiin, sanoi Halonen Helsingin Sanomien kuukausiliitteen laajassa haastattelussa.

Saska Saarikosken tekemä haastattelu kaattoi laajasti yhteiskuntaa, politiikkaa ja Halosen presidenttiyttä ja aikaa sen jälkeen. Tässä ranneliike.netin uutisessa rajoitetutaan tasa-arvoaihepiiriin.

Kirkon nykyistä homokantaa Halonen ei allekirjoita, mutta hän muistuttaa, ettei aihe ole ongelmallinen yksin kirkossa.
- Seksuaalisuus on niin lähellä jokaista ihmistä, että se aiheuttaa isoja pelkoja ja estoja ja ilmeisesti joillekin myös halua pomottaa naapuriaan. Kannattaisi kuitenkin muistaa, ettei kysymys ole sellaisista asioista, jotka oikeasti vaarantaisivat kenenkään omaa elämänpiiriä.
- Olisi tärkeää, että YK:ssa ja kaikkialla maailmassa voitaisiin hyväksyä, että omasta seksuaalisuudesta ja lisääntymisestä päättäminen on keskeinen osa ihmisoikeuksia. Mutta helppoa se ei ole. Vaikka muuten hyväksyttäisiin sukupuolten tasa-arvo, tässä kohtaa maltillinen keskustelu usein loppuu ja eteen tulee tunnepatouma.

Turhaa on presidentin mukaan myös lasten kasvatukseen liittyvä pelottelu:
- On osoitettu, että onnellinen perheyksikkö voi olla hyvin monimuotoinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Tarja Halosen haastattelu HS:n kuukausiliitteessä

5 kommenttia

Heh! Tietääks Halonen itekään, mitä se just sano. Et homous on ihmisen päätettävissä, ei siis sisäänrakennettu ominaisuus. ;D
  • 2 / 5
  • puppeliassi
  • 3.3.2013, 19.19
" omasta seksuaalisuudesta ja lisääntymisestä päättäminen on keskeinen osa ihmisoikeuksia"

joten tarkoitti varmaan että jokainen saa päättää miten itse toteuttaa seksuaalisuuttaan tai tekeekö lapsia nyt ensi vuonna vai ei koskaan...

edit tai käytti väärää ilmaisua

Kommenttia muokattu: 03.03.2013 klo 19:20