Half Pride oli tervetullut Keltinmäen kirkkoon, suoraa HLBT-historiaa olisi ollut toisessa Jyväskylän kirkossa

  • Uutinen
  • Pride
  • jnsto
  • 1

Jyväskylän Half Prideen ei liittynyt erillistä sateenkaarimessua. Kirkkovaltuustossa istuva Jyväskylän Setan puheenjohtaja oli sellaista tiedustellut, mutta kirkkoherran kanta oli ollut kielteinen ja suosituksena oli sen sijaan aiheen huomioiminen normaalissa päiväjumalanpalveluksessa.

Seurakunta kysyi alueensa kirkoilta kiinnostusta ja Keltinmäen aluekappalainen Eivor Pitkänen oli toivottanut tervetulleeksi. Muitakin tarjokkaita ilmeisesti olisi ollut, mutta mm Kuokkalassa lähempänä keskustaa oli konfirmaatiosunnuntai. Keltinmäki on vuorisella alueella keskustasta etelään. (Kun näin kauaksi mentiin, ehkä saman tien olisi voitu valita yhtymäkohtia HLBT-historiaan tarjoava Säynätsalon kirkko. Tästä lopuksi.)

Paljon julkisuudessa ollut pappi Marja-Sisko Aalto saarnasi, Pitkänen hoiti liturgian. Aalto saarnasi evankeliumin kertomuksesta Jeesus ja syntinen nainen. Siinä nainen jää kivittämättä. Aalto herätti kuitenkin kysymyksen, missä oli rikoksen toinen tekijä. Juutalaisten lain mukaan molemmat olisi pitänyt kivittää. Onko Raamattuun ehkä hiipinyt tässä kohden kaksinaismoraalia, kommentoi Aalto ja vei ajatukset seuraavaksi kirkon suhtautumiseen rakkauden eri muotoihin.

Aalto käytti sanaa heteronormatiivinen, jonka esiintymistiheys Suomen saarnastuolien sanankäytössä ei liene korkeimmasta päästä. Puhuja muistutti, että vielä varsin äskettäin kirkon kanta oli, että seksuaalivähemmistöön saa kuulua, mutta sitä ei saa ilmaista. Tämä oli linjana vielä piipsainkokouksen ohjekirjassa 1984. Pari vuotta sitten ilmestyneessä Rakkauden lahja –kirjassa ei enää. Aalto kertoi erään asianosaisen todenneen hänelle, että nälkä sai olla, mutta lupaa syödä ei ollut.

Puhuja mainitsi ongelman siitä, miten uskoa Jeesukseen voidaan käyttää perusteena syrjinnälle. Hän päätyi usein esitettyyn kysymykseen, mitä Jeesus tekisi. Ei ole kuitenkaan evankeliumitekstiä kuvaamassa tilannetta Jeesus ja sateenkaari-ihminen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Marja-Sisko Aalto on kirkon virassa notaarina Kuopion tuomiokapitulissa. Kysymykseen pyynnöistä mennä saarnaamaan seurakuntiin hän sanoi niitä kyllä tulevan. – Mutta työ kahdeksasta neljään pitää kädet täynnä ja eikä siten ole aina mahdollista lähteä kirkollisiin tilaisuuksiin.

Half Pride –osallistujat Keltinmäen kirkkoon kutsunut Eivor Pitkänen on taustaltaan kaksikielinen ja pitää kaupungissa myös ruotsinkielisiä toimituksia. Jyväskylässä on saanut julkisuutta ruotsin kieleen kohdistuva vähemmistövastaisuus, kun ruotsia keskustelussa kadulla käyttänyt paikallinen kansanedustaja (sdp) joutui melkein mukiloiduksi.

Kun kieliasenteet ovat niinkin kovia, samansuuntaisuutta lienee myös suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin, Ranneliike arveli. Pitkänen näki kuitenkin tilanteen niin, että yleinen ilmapiiri nyt sallii sellaisenkin sanomisen, jota aiemmin olisi harkittu. Hän ei ollut valmis uskomaan, että Jyväskylässä oltaisiin ahdasmielisempiä kuin muualla.


JYVÄSKYLÄLÄISKIRKOLLA HLBT-HISTORIAA

Säynätsalon teollisuusyhdyskunnan kirkkoon liittyy HLBT-historiaa. Saari oli aiemmin itsenäinen kunta, nykyisin osa Jyväskylää. Säynätsalon teollisuuden rakensi Parviaisten suku. Sen viimeinen edustaja siellä oli kauppaneuvos Hanna Parviainen. Hän rakennutti saarelle mm kirkon 20-luvun puolivälissä. Hanna Parviainen ja Suomen ensimmäinen naisarkkitehti Wivi Lönn olivat toisilleen läheisiä ja matkustivat yhdessä tasokkaasti pitkin Eurooppaa. Säynätsalo täyttyi Lönnin suunnittelemista taloista. Kirkkoa tosin ei suunnitellut Lönn, vaan Armas Lindgren.

Aihe oli esillä mm Jyväskylässä 90-luvulla tuotetussa näytelmässä. Hanna Parviainen komissioi säveltäjä ja pianisti Ilmari Hannikaisen tuottamaan musiikkia kirkolle. Hannikainen oli Parviaisen ja Lönnin lähipiiriiä. Hän laati myös mm kirkon kellosävelmät. Jyväskylän kulttuurihistoriaan kuuluu Girsenin sisarusten talo Jyväsjärven etelärannalla (lähellä Parviaisen omistamaa Sulkulan kartanoa) ja sen kultturelliset ja tasa-arvohenkiset tapaamiset. Niihin osallistuivat Hanna Parviainen ja Wiivi Lönn sekä mm Ilmari Hannikainen ja Martti Korpilahti.


Aluekappalainen Eivor Pitkänen. Etualalla Marja-Sisko Aalto.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Hippi
  • 17.7.2011, 23.14
Hieno ja asian taustoihinkin perehtynyt kirjoitus.