Googlella iso rooli Budapestin pride-kulkueessa

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 1
Startti oli täältä Sankareiden aukiolta

Budapestin pride-kulkue lähti liikkeelle klo 16. Edessä on Googlen auto ja netissä on videolähetys, jossa näkyy auton vierellä marssivia. Ensimmäiset vastamielenosoittajat pääsivät 500 metrin päähän. Tiesulut ovat vahvat.

Mielenkiintoista on Googlen vahva mukanaolo. Saadaan suoraa lähetystä kulkueesta. Myös unkarilainen uutissivusto Index.hu on aktiivisesti mukana. Useat työntekijät marssivat kulkueessa koirineen. On kaksi koiraa, Csini ja Berci ja niiden pride-marssi on yhtenä uutisaiheena. Uutissivulla kerrotaan minuutti minuutilta tapahtumista. Google video on sivulla ylimmäisenä.

http://index.hu/belfold/2013/07/06/pride2013/

(kuvia klikkaamalla pääsee kuvagalleriaan)

Poliittisista puolueista sosialistit ovat vahvimmin mukana. Puolueeseen on perustettu HLBTI-työryhmä. Pian Oktogon-aukiolla päästetään ilmaan satoja ilmapalloja. Osanottajia on ainakin kaksi kertaa enemän kuin viime vuonna, ehkä 10 000. Yli 400 yritystä on esittänyt tukensa pridelle. Luultavasti on tapahtumassa iso yhteiskunnallinen murros, samanlainen kuin läntisessä Euroopassa. Nyt yhä useammat uskaltavat mukaan paraatiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kristilliset eli hallituksen apupuolue varoitteli siitä, että kadulla on esiinnyttävä säädyllisesti. Puolueen julkilausumassa ihmetellään, miten paljon pridessa on mukana taloudellisten etujen ajamista. Kulkue maksaa paljon ja jotkut siitä hyötyvät. Yleisökommenteissa hallitusta tukevassa lehdessä vaaditaan, että kulkueen järjestäjiltä on vaadittava maksu kaupunkialueen käytöstä ja poliisin turvatoimista. Ei se voi ilmaista olla. Mutta kun hallitusta tukevat mielenosoitukset ovat käynnissä, kukaan ei puhu mitään korvauksista tai liikennehäiriöistä


Päivitys: kulkue saapui parlamenttitalon vierellä sijaitsevaan Olympiapuistoon klo 19 jälkeen. Tekijänoikeussyistä Google keskeytti videonsa ääniraidan. Tekijänoikeuksien omistaja oli vaatinut keskeytystä.

Unkarin kaartin jäseniä ei nähty mielenosoittjaien joukossa. kaartilaisille oli etukäteen ilmoitettu, että univormussa ei saa osallistua vastamielenosoituksiin. Edellisten vuosien aggressiiviset tapahtumat ovat kuluttaneet kaartin mainetta.

1 kommenttia

"Kristilliset eli hallituksen apupuolue varoitteli siitä, että kadulla on esiinnyttävä säädyllisesti. Puolueen julkilausumassa ihmetellään, miten paljon pridessa on mukana taloudellisten etujen ajamista. "

Kait nyt muillakin on sama oikeus esiintyä vähissä vaatteissa, kuin vain sillä profeetta jeesus -taruhahmolla?
Eiköhän kaikille ole aika selvää, miten paljon kirkkollistouhuissa on mukana taloudellisten etujen ajamista - Budapestissäkin on aika monta kalliinprameiksi rakennettua, yksinkertaisin rituaalein vain käytettyä palvontatemppeliä, joten miksi ihmeessä kirkollistahot syyttelevät siitäkin muita?

- - -

Olihan sitä tuolla tätä rakkaudetonta porukkaakin
http://indavideo.hu/video/Mocskos_buzik

Kommenttia muokattu: 06.07.2013 klo 20:28