Golden Globe: Call Me By Your Name ehdolla parhaaksi draamaelokuvaksi - Tom of Finland ei ehdolle

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 3
Golden Globe -palkinnot jaetaan 75. kerran 7. tammikuuta 2018.

Taiteilija Touko Laaksosen elämästä kertova Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva ei saanut vieraskielisen elokuvan Golden Globe 2018 -ehdokkuutta. Sateenkaariteemainen Call Me By Your Name sen sijaan on ehdolla parhaaksi draamaelokuvaksi.

Ehdolle päässeet ilmoitettiin maanantaina.

Suomen elokuvasäätiö myönsi lokakuun lopussa kulttuuriviennin hanketukea Tom of Finlandin lisäksi AJ Annilan ohjaaman Ikitien-elokuvan Golden Globe -kampanjoihin. Kumpikaan elokuvista ei kuitenkaan päässyt varsinaisiksi ehdokkaiksi parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon saajaksi. Ehdolle nousivat elokuvat Chilestä, Saksasta, Venäjältä ja Ruotsista. Ehdolle pääsi myös Angelina Jolien elokuva Kambodžan punakhmerien vallan aikaisesta ihmiskohtalosta.

André Acimanin romaaniin perustuvan Call Me by Your Name -elokuvan on ohjannut Luca Guadagnino. Elokuvan aiheena on 17-vuotiaan Elionin (Timothée Chalamet) ja 24-vuotiaan Oliverin (Armie Hammer) rakkaustarina. Chalamet on myös ehdolla draamaelokuvan parhaan miespääosan esittäjän palkinnolle ja Hammer parhaan sivuosan esittäjän palkinnolle.

Golden Globe palkinnot jaetaan 75. kerran Los Angelesissa 7. tammikuuta 2018. Gaalassa palkitaan elokuvia sekä niiden tekijöitä 14 eri palkintosarjassa ja televisiotuotantoja ja tekijöitään 11 kategoriassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tom of Finland ehdolla Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Tom of Finland valittiin syyskuussa Suomen viralliseksi ehdokkaaksi tavoittelemaan varsinaista parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuutta. Oscar-ehdokkaat paljastetaan 23. tammikuuta 2018. Oscarit jaetaan 90. kerran ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa 4. maaliskuuta.

Yle: Tom of Finland ei saanut Golden Globe -ehdokkuutta
PinkNews: Call Me By Your Name stars land Golden Globes nominations
LA Times: Here are the nominees for the 75th Golden Globe Awards

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • PornoaPeliin
  • 12.12.2017, 14.24
Heh, jos ei herunut GG-ehdokkuuttakaan niin paljonko mahdollisuuksia oscar-ehdokkuuteen? Karukoski&Co tietty rukoilleet sormet ja varpaat ristissä viimeistä mahdollisuutta tolle flopanneelle, seksinvastaiselle sieviselevälle hömpälleen.
  • 2 / 3
  • Tomppa
  • 12.12.2017, 16.18
Golden Globe ja Oscar-ehdokkuuksista äänestävöt täysin eri henkilöt, ensin mainituista Hollywoodin ulkomaalaiset toimittajat, jälkimmäisistä elokuva-alan ammattilaiset.

On se joidenkin homojen pornokiima kummallista, kannattaa pitäytyä Falconin ja Bel Amin elokuvien parissa jos panoa kaipaa elokuvista.