Finlayson tuo Tom of Finland -teemaisen tekstiilimalliston

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2

Finlayson lanseeraa yhteistyössä Tom of Finland -säätiön kanssa taiteilija Touko Laaksosen (1920–1991) teoksiin pohjautuvan uuden tekstiilimalliston. Mallisto lanseerataan kansainvälisesti Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa.

Malliston myötä Finlayson tähtää kasvuun kansainvälisillä markkinoilla. Ensimmäiset Tom of Finland by Finlayson -malliston tekstiilit tulevat myyntiin torstaina 20. marraskuuta mallistolle avattuun omaan verkkokauppaan sekä Finlaysonin suomen- ja englanninkieliseen verkkokauppaan. Perjantaista alkaen tuotteita myydään lisäksi Finlaysonin Esplanadin myymälässä Helsingissä.

Ensimmäiseksi lanseerataan Tom of Finland by Finlayson -satiinipussilakanat ja -froteepyyhkeet Fellows ja Face to Face -kuosein. Alkuvuodesta 2015 malliston on määrä täydentyä esimerkiksi keittiötekstiileillä. Myöhemmin tuotevalikoimaan aiotaan ottaa myös laukkuja, t-paitoja ja muita oheistuotteita.

Torstain lanseeraustilaisuus järjestettiin Helsingin keskustassa, Vanhalla ylioppilastalolla.

Vanha ylioppilastalo juhlaliputuksessa Helsingissä, malliston lanseeraustilaisuuden yhteydessä torstaina.

Finlaysonin mukaan Tom of Finland by Finlayson -mallisto on yrityksen kunnianosoitus Touko Laaksosen taiteelle ja vahva viesti suvaitsevuuden puolesta. Mallisto lanseerataan yhteistyössä Tom of Finland -säätiön kanssa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Tom of Finland by Finlayson -tekstiilimallistomme on kunnianosoitus Touko Laaksoselle, joka on kautta aikojen kansainvälisesti tunnetuimpia ja arvostetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita. Olemme ylpeitä siitä, että saamme tekstiilituotteidemme kautta osallistua suvaitsevaisuuden rakentamiseen Suomessa ja maailmalla, sanoo Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila.

Ruotsin kansallismuseon ylijohtaja sekä Tom of Finland – Ennennäkemätöntä -teoksen toinen kirjoittaja Berndt Arell uskoo, että Touko Laaksonen olisi mielissään hänen taiteensa saamasta suosiosta.

- Itse tutustuin Touko Laaksosen taiteeseen ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1992. Laaksosen taide edustaa räikeillä ylilyönneillään fotorealistista taidesuuntausta, jota arvostetaan kyseisessä alakulttuurissa. Aikaisimmat piirustukset ovat jo 1930- ja 40-luvulta, mutta varsinaisen läpimurron hän teki USA:ssa pseudonyymilla Tom of Finland vasta 70-luvulla. Taidepiirit kypsyivät vasta 90-luvulla esittämään Laaksosen piirustuksia arvostetuissa taideaikakauslehdissä. Suomen sarjakuvataiteilijoiden arvostetuimman kunniaosoituksen Puupäähattu-palkinnon hän vastaanotti vuonna 1991 pari kuukautta ennen kuolemaansa, Arell kertoo.

- Kiitos kotimaisten toimijoiden kuten Itellan ja Finlaysonin Tom of Finland -kuvataiteen arvostus on noussut täysin uudelle tasolle niin Suomessa kuin ulkomailla. Esimerkiksi arvostetun Wallpaper-lehden marraskuun numerossa Tom of Finlandille on kunnioitettu peräti 13 sivua laaja, eksklusiivinen artikkeli. Uskon, että Touko Laaksonen arvostaisi kovasti taiteilijana saamaansa arvostusta. Pitkästä ja haastavasta tiestä huolimatta Laaksonen teki suoraselkäisesti ja rohkeasti sekä koko sydämellä työtä sen eteen mihin hän uskoi, Arell tiivistää.

Berndt Arell on myös toiminut Kiasman johtajana vuosina 2007–2009 ja Helsingin kaupungin museon johtajana 2001–2007.

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila kertoo Tom of Finland by Finlayson -malliston olevan Finlaysonin uuden johdon strategiaa strategiaa, jonka tavoitteena on kehittää Finlayson-brändiä ja laajentaa toimintaamme vahvasti myös ulkomaille.

- Uusissa mallistoissamme nojaamme rohkeasti omaperäiseen ja ennakkoluulottomaan suomalaiseen design- ja taideosaamiseen, ja haluamme kertoa siitä myös kansainvälisille markkinoille mallistojemme kautta. Tom of Finland by Finlayson -mallisto on hyvä esimerkki ja ensimmäinen askel uudella tiellä, Kurttila sanoo.

Tompan miesten kanssa suihkuun.

Touko Laaksonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaistaiteilijoista. Syksyllä Suomen posti julkaisi Touko Laaksosen kunniaksi Tom of Finland -postimerkkejä, jotka herättivät laajaa kiinnostusta myös kansainvälisesti.

www.finlayson.fi

2 kommenttia

Tieto Finlaysonin uudesta mallistosta on kiirinyt Keski-Eurooppaan (vinkkasin asiasta huonolla saksallani), josta se ilmeisesti melko pian leviää englanninkieliseen maailmaan ja sitä kautta kaikkialle.
Päivän kuva ja hyvin myönteinen juttu saksalaisessa homolehdessä:

http://www.queer.de/bild-des-tages.php?einzel=959
Ehkä nyt uskallan tulla ulos kaapista myös oman etnisen taustani kanssa. Olen itse viidennen polven maahanmuuttaja. Isoisäni isoisä oli Pohjois-Saksan juutalaisia, joka päätti 1800-luvulla lähteä kisällimatkalle värjärin oppiin Ruotsiin ja edelleen Suomeen, nimeltä Axel Wilhelm Wahren, kotoisin Wahrenin pikkukaupungista Stralsundin läheltä.

Häntä kuvaillaan aikakirjoissa monipuolisesti sivistyneeksi ja kielitaitoiseksi yrittäjäksi. Hänen tyttärensä oli Sidonia Wahren, joka meni naimisiin Stålström-nimisen lakimiehen kanssa Suomen Pohjanmaalta.

Tämä yritteliäs ja uuttera mies otti liikekumppanikseen skottilaisen liikemiehen nimeltä James Finlayson. Yhdessä he siis perustivat Forssa-Finlayson -konsernin.

Veikkaan, että jos ukko-Wahren saisi tietää mitä hänen perustamansa tehdas tekee tänä päivänä, hän kyllä kääntyisi haudassaan. Hän oli kyllä ahkera ja uuttera kapitalisti, mutta tuskin mikään ihmisoikeusaktivisti.

Käännyttyään Lutherin uskoon ja ruotsalaistuttuaan 1800-luvulla, hän ajoi tiukkaa yläluokkaista kielipolitiikkaa ja yhdessä vaiheessa jopa kielsi suomenkielisten lehtien tilaamisen tehtaaseensa. Muutoin hän kyllä piti hyvää huolta tehtaan patruunana työläistensä aineellisesta hyvinvoinnista.