Finding Neverland - Tarinan lähteillä

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Ossi Halme

Peter Panin luoja, skotlantilainen J.M. Barrie on jäänyt elokuvahistoriassa paljolti tuntemattomaksi tapaukseksi. Finding Neverland valottaa Barrien elämää mielenkiintoisella mutta haikealla tavalla.

J.M. Barrie oli aikalaiskertomusten mukaan sielultaan ikuinen lapsi – siis positiivisessa mielessä. Edwardiaanisen ajan Britanniassa tosin ei hyvällä katsottu naimisissa olevaa miestä, joka vietti aikaa nuoren lesken ja tämän viiden lapsen (elokuvassa neljän) kanssa. Tuolloin Barrien suhteessa vihjailtiin olevan seksuaalisia jännitteitä sekä lasten että näiden äidin kanssa (äitiä lukuun ottamatta siis oman aikansa Michael Jackson). Lisää ihmettelyn aihetta tarjosi myös Barrien oma mielikuvitusmaailma, jossa hän eli ja josta hän tahtoi tehdä näytelmiä. Lastenteatteri ei tuolloin ollut vielä käsitteenä tietosanakirjassa.

Näyttelijät ovat kuin viini – hyvät paranevat vanhetessaan ja keskinkertaiset happanevat. Johnny Depp vakuuttaa katsojat monipuolisuudellaan pidättäytyvässä J.M. Barrien roolissa, joka on täydellinen vastakohta Deppin roolille Pirates of The Caribbean –elokuvassa. Lisäksi Depp kuuluu niihin elokuvamaailman suuruuksiin, jotka eivät aikojen kuluessa osoita rupsahtamisen merkkejä. Dustin Hoffmanin varovainen rooli teatterituottajana ja Kate Winsletin rykiminen keuhkotautisena lapsikatraan yksinhuoltajana jäävät täysin Deppin varjoon. Vaatii suurta humanistin sielua, ettei elokuvan puolivälin jälkeen ala toivoa taivaalta meteoriittia J.M. Barrien vaimon tai lapsilauman isoäidin niskaan.

Elokuvassa on pukudraaman elementtejä, mutta eläytyvä katsoja saa siitä irti paljon muutakin. Tälle pätkälle olisin suonut Oscarin muutakin kuin musiikista, jota voitaneen pitää vai lohdutuspalkintona tässä tapauksessa. Finding Neverland valaa uskoa siihen, kuinka lapsenomainen viattomuus katoaa useimmista meistä iän mukana, ellemme tosissamme pane hanttiin. Elokuvan jälkeen alkaa uskoa, että jos maailman johtajat lennättäisivät leijaa säännöllisesti, olisi pieni planeettamme parempi paikka kaikille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Elokuvan kotisivut Finding Neverland

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!