Euroviisuissa vuonna 2013 Irlantia edustanut Ryan Dolan kaapista

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 6
Ryan Dolan keväällä 2013

Irlantia Eurovision laulukilpailussa vuonna 2013 edustanut Ryan Dolan on radiohaastattelussa kertonut homoseksuaalisuudestaan ja vaikeuksistaan oman suuntautumisensa hyväksymisessä. Laulajalta on tulossa myös uusi single Start Again.


Ryan Dolan edusti keväällä 2013 Malmössä Irlantia kappaleella "Only Love Survives"

Nyt 28-vuotias laulaja puhuu ensimmäistä kertaa julkisesti suuntautumisestaan.

Dolan kertoo olleensa kouluaikana hyvin hämmentynyt ja sen vuoksi kasvaminen oli todella rankkaa. Dolan kertoo tienneensä olevansa homo, mutta ei löytänyt rohkeutta puhua siitä kellekään. Hän kertoi radiohaastattelussa siitä, miten hän keräsi rohkeutta kertoakseen asiasta vanhemmilleen ja oli huolissaan siitä, miten nämä asian ottaisivat. Erityisesti hän pelkäsi isänsä reaktiota.

- Luulenpa hänen todella ottaneen asian vastaan paremmin kuin kukaan kello olen siitä kertonut. En voisi toivoa parempia vanhempia, sanoi Dolan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Dolan sanoi haastattelussa, että nykyisin kaapistatulo ei ole samanlainen asia kuin vielä joku aika sitten. Nykyään kaapista tullaan 15- tai 16-vuoden iässä, mitä ei koskaan tapahtunut hänen kouluiässään. Nyt hän toivoo, että olisi avannut kaappinsa ovet aiemmin.

- Luulenpa tuhlanneeni nuoruuteni murehtimalla asiaa. Jos olisin ollut avoimempi, olisin voinut olla iloisempi, pohti Dolan.

Laulaja myös myönsi haastattelussa, että oli pohtinut nuorempana itsemurhaa, kun hän kamppaili suuntautumiseensa liittyvien ajatusten kanssa.

- En yrittänyt itsemurhaa, mutta ajattelin asiaa, sanoi Dolan.

Dolan kehottaa vanhempia, jotka ounastelevat lastensa olevan homoja, kysymään asiasta ja viestittämään että asia on ok.

- Jotkut vanhemmat ehkä aavistavat pojassaan tai tyttäressään jotain erilaista. Ehkä heiltä voisi kysyä, jolloin heidän ei tarvitsisi kohdata ulostulon paineita ja sanoa asiaa, sanoi Dolan.

RTE Radio 1: Mooney, Wednesday February 5th 2014
Independent.ie: Eurovision star Ryan Dolan comes out as gay

6 kommenttia

Siis mikä ihmeen "suuntautuminen" ?

Typerintä soopaa, hlbt-sivustollakin, tavan takaa kirjoitella "homo-suuntautumisesta", mutta sitten heterona olemisesta tms.

Ei homoksi suuntauduta, kuten ei heteroksikaan.

Identiteetti tms on parempi ilmaisu, myös nuorille asian käsittelyyn.
Suuntautumisvaihtoehtoja ovat sitten esim. koulutus- ja ammattialat, mutta ei seksuaalinen identiteetti.

Dylan kuulostaisi olevan tosiaan homo, jos häntä eivät naiset ole koskaan kiinnostaneet, vaan pähkiminen on ollut sen miettimistä, miten uskaltaa olla avoimesti oma itsensä.
Sitä, onko homo vaiko bi eivät homot juurikaan pähki mielessään - sillä jotenkin se yleensä on vaan niin, että homoja ei oma identiteetti mietitytä yhtään, koska se on sinällään yhtä selvää, kuin heterollakin, mutta se mietityttää biseksuaaleja varsin usein, kun heidän silmissään kiinnostus kävelee täysin kahtena eri persoonana.

Toki sitten yhä edelleenkin koko hlbt-identiteettien maailma on mediass aika polarisoitunutta, kun puhutaan "vain" heteroista ja homoista - ja muutamasta tran-persoonasta, eli mitenhän ne biseksuaalit sitten oikein luovivat ja miten vanhempien kanssa menee? Jatkuuko se vanha tapa, biseksuaalisuuden paljastuminen sitten vasta heteromaisen avioliiton kriisivaiheessa?
Toisaalta homoja kyllästyttää sekin, että julkisuudessa, mediassa tavan takaa väitetään erinäisiä bijuttuja homoiksi. Niissä kun olennaista eroa.

Kommenttia muokattu: 08.02.2014 klo 15:00
Seksuaalinen suuntautuminen on ihan oikea asia, ei mitään "soopaa". Seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaalinen henkilö on suuntautunut ensisijaisesti samaa sukupuolta oleviin, seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroseksuaalinen taas "vastakkaista" tai eri sukupuolta oleviin. Seksuaalisen suuntautumisen katsotaan olevan myötäsyntyinen ilmiö.

Sanana "suuntautuminen" merkitsee "johonkin taipuvaisena olemista" tai "kohdistumista johonkin". Toki suuntautuminen voi olla myös aktiivista toimintaa, esimerkiksi juuri omaan kehittymiseen liittyvien päämäärien kohdalla.

Identiteetti on eri asia kuin suuntautuminen. Identiteetillä viitataan lähinnä ns. minä-kuvaan. Tuo kuva voi olla vaikkapa seksuaalisuuden saralla varsin erilainen kuin myötäsyntyinen seksuaalinen suuntautuminen. Identiteetti syntyy oman kasvun ja ympäristön vuorovaikutuksesta.

Esimerkiksi eheytyskuvioissa suuntautumisen ja identiteetin ero jätetään usein huomiotta, joko ymmärtämättömyyden vuoksi tai sitten ihan tarkoituksella. Hähmyistymisen välttämiseksi on ihan perusteltua erottaa nuo kaksi asiaa toisistaan.