EuroGames 2016 -tapahtuma Helsinkiin

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Jari Vanha-Eskola
  • 4
HOTin delegaatio allekirjoittamassa EuroGames 2016 -sopimusta Antwerpenissa 3.3.2013.

Hlbti-liikunta- ja urheiluseura H.O.T. ry on saanut järjestettäväkseen vuoden 2016 kansainvälisen EuroGames-tapahtuman yksimielisellä päätöksellä. Asiasta päätti eurooppalaisten hlbti-urheiluseurojen kattojärjestön EGLSF:n vuosikokous Antwerpenissa 3.3.2013.

Kattojärjestö European Gay and Lesbian Sport Federationiin kuuluu noin 120 seuraa noin 20 eri Euroopan maasta. Kisat myönnettiin Helsinkiin yksimielisesti ilman vastaääniä. Samassa kokouksessa päätettiin myös vuoden 2015 kisoista, jotka järjestetään Tukholmassa. EuroGames-kisoja ei ole aikaisemmin järjestetty Pohjoismaissa lukuun ottamatta vuoden 2003 Kööpenhaminan kisoja.

EuroGamesit, eurooppalaisten hlbti-ihmisten mestaruuskisat, ovat suurin urheilutapahtuma lesboille, homoille ja bi-seksuaaleille sekä trans- ja inter-henkilöille Euroopassa. Kisat ovat monen eri urheilulajin yhteistapahtuma. Kisoihin otetaan mukaan osallistujia myös Euroopan ulkopuolelta.

EuroGamesit järjestetään Suomessa 29.6. – 2.7.2016. Tapahtuma-ajaksi on valittu Helsinki Pride -viikko. Tapahtuman urheilulajeina Helsingissä tulevat olemaan sulkapallo, keilailu, tanssi, lentopallo, jalkapallo, yleisurheilu, maastojuoksu ja uinti. Lajeista tennis järjestetään Espoossa, sähly Vantaalla ja golf Ypäjällä. Osa lajeista tullaan järjestämään yhteistyössä muiden urheiluseurojen kanssa.

EuroGamesit ovat ns. isot kisat tai pienet kisat riippuen järjestäjän resursseista sekä maailmanlaajuisten hlbti-kisojen (Gay Games tai World Outgames) osumisesta EuroGamesien läheisyyteen. Isoissa kisoissa eri urheilulajeja voi olla mukana jopa 30, jolloin tapahtuman kävijämäärä voi nousta yli 10 000:een. Pienissä kisoissa urheilulajeja on noin 10 osallistujamäärän ollessa noin 5 000. Tukholman kisat tulevat olemaan isot ja Helsingin kisat pienemmät kisat.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tapahtuma sisältää myös kulttuuria sekä mm. ihmisoikeuksiin liittyviä seminaareja. Näiden järjestämiseksi HOT neuvottelee yhteistyöstä muiden yhdistysten kanssa. Kisojen ajaksi Helsinkiin nousee myös kaikille avoin EuroGames-village, joka toimii kaikkien osallistujien ja kaupunkilaisten kokoontumispaikkana.

Helsingin kisojen budjetti on noin 250 000 euroa. Valtaosa kuluista katetaan osallistumismaksuilla. Hlbti-kisoissa periaatteena on, että kukin osallistuja vastaa henkilökohtaisesti kaikista tapahtumaan liittyvistä kuluistaan.

Helsingin kaupungin tapahtumapäällikkö Saila Machere onnitteli kisojen saamista pääkaupunkiimme tuoreeltaan: ”Onnittelut HOT ry:lle hyvin tehdystä ja voitokkaasta hausta. Näin saimme Helsinkiin hienon ja kansainvälisen tapahtuman! Kilpailijat pääsevät paitsi käyttämään kaupungin monipuolisia urheilu- ja liikuntapaikkoja, niin myös nauttimaan Helsingin palveluista ja kesäfiiliksestä fun & functional -hengessä.”

H.O.T. ry on suomalainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kuntoilu-, liikunta- ja kilpailuseura. Sillä on toimintaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Seurassa on tällä hetkellä noin 350 jäsentä. Lajivalikoimaan kuuluu parhaillaan yli 20 eri lajia.

Marko Toljamo, HOT ry, puheenjohtaja

HOT ry
EGLSF

4 kommenttia

Seuraavaksi kysellään, onko Urheilumuseossa mitään gay-urheiluun liittyvää materiaalia. Onko mitaleja? Suomalaiset ovat saaneet tietääkseni useita kultamitalleja GayGameseissa ja EuroGameseissa. Jokainen urheilumuseossa kävijä voisi omalta osaltaan tehdä myyräntyötä ja kysellä, missä jamassa ovat gayurheiluun liittyvät historialliset materiaalit.

Urheiluseura HOT ry. täytti juuri pyöreitä vuosia, joten ensi kesän Tampereen näyttelykin voisi ottaa tämän aiheen mukaan.
Jos Tampereen näyttelyyn haluaa vielä jotakin mukaan, on tosi kiire. Kannattaa tarjota välittömästi ideoita ja aineistoja Tampereelle.