Erik Meitz. Vieras kotonaan Kiinassa

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Juhani Viherlahti
  • 1
Miko valmistui New Yorkin designkoulusta vuonna 2011. Valmistujaiskuvassa isä Erik on mukana.

Toimittaja Erik Meitz päätti kolmisen kymmentä vuotta sitten lähteä maailmalle. Hän päätyi kiinalaisen kumppaninsa kanssa Xiameniin, Kiinan kaakkoisosassa. TV-dokumentti vuodelta 2005 kertoo heidän elämästään. Sen jälkeen Erikin elämässä on tapahtunut isoja muutoksia.

YLE FEMalla esitetyssä dokumentissa Erik ja hänen puolisonsa Bobby kertovat omasta elämästään kahden adoptoidun pojan, Erikin ja Mikon (Michael) kanssa. Bobby ja Erik tulevat eri kulttuureista. Se näkyy heidän asenteissaan ja odotuksissaan poikiensa suhteen. Kiinalaisena Bobby toivoo ainakin toisen pojistaan jäävän oman perheen yhteyteen, huolehtivan vanhemmistaan ja kenties jatkavan perheyritystä. Erik toivoo taas eurooppalaisittain poikien itsenäistyvän ja lähtevän aikanaan kulkemaan omaa polkuaan, kenties kauaksikin suvusta.

Bobbylla ja Erikillä on menestyvä perheyritys, jota he hoitavat yhdessä. Bobby edustaa ja huolehtii asiakkaista. Erik ohjaa ja valvoo yrityksen toimintaa. Kotona Erik huolehtii pääasiassa lapsista, Bobbyn hoitaessa asiakkaita.

Vaikka Erik on elänyt Kiinassa parisen kymmentä vuotta, hän on kiinalaisille edelleen ulkolainen. Hän toteaa olevansa edelleen vieraana kotonaan. Kiinalaisilla on tyylinä pitää aina pieni välimatka ulkomaalaiseen.

Dokumentissa Bobby kertoi olevansa väsynyt firman hoitoon ja ajattelevansa lähtevänsä viimeistään seitsemän vuoden kuluttua eläkkeelle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

***

Dokumentin valmistumisesta on kulunut kohta kymmenen vuotta. Sen jälkeen perheessä on tapahtunut muutoksia, isojakin. Niistä Erik Meitz seuraavassa.

"Kerronpa lyhyesti. Bobby kuoli sydänkohtaukseen 2008. Jouduin myymään osan firmastamme ja jäin itse eläkkeelle.

Pojista vanhempi, Erik, hoitaa firman asiat yhdessä palkatun johtajan kanssa, valmistuttuaan yliopistosta. Nuorempi, Miko, on jäänyt New Yorkiin, opiskeltuaan siellä. Hän teke free-lance työtä it-alan tuotesuunnittelijana. Näin toteutuvat sekä Bobbyn että minun kuvitelmani poikien tulevaisuudesta - toinen jäi hoitamaan perheyritystä (ja asuu minun kanssani yhdessä), toisesta tuli itsenäinen ja hän elää yksin kaukana meistä.

Miko käy nykyään 4-5 kertaa vuodessa täällä meillä ja Erikin kanssa käymme usein New Yorkissa. Näin perheemme pysyy kasassa. Olen nyt 73 vuotias ja aika pirteä ja onnellinen siitä, että meillä menee kivasti. Talous on kunnossa ja Kiinassa tapahtuu koko ajan jännittävää kehitystä. Olen edelleen vieraana kotona !"

Erikin ja Bobbyn yhteinen taival kesti 28 vuotta.

Vieras kotonaan -dokumentti katsottavissa YLE Areenassa kuukauden

1 kommenttia

Erik Meitz oli nuori ja komea journalisti kun hän osallistui Urjalan kokoukseen, jossa muotoilimme Setan periaateohjelmaa vuonna 1976. Hän oli muotoilemassa Setan tiedotuspolitiikkaa, josta käytiin aikoinaan kovaakin vääntöä.