Elton John aikoo nostaa esiin Venäjän homovastaiset lait Moskovan konsertissaan

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 1
Elton John

Sir Elton John aikoo ottaa esille Venäjän homovastaiset lait perjantaisessa konsertissaan Moskovassa. Elton Jonin on määrä konsertoida Moskovassa 6. joulukuuta ja Uralilla sijaitsevassa Kazanissa 7. joulukuuta.

Konsertit ovat jo ennakkoon olleet uskonnollis-konservatiivisten perhejärjestöjen hampaissa; viranomaisilta ja maan johdolta on vaadittu toimia konserttien estämiseksi.

Etenkin Elton Johnin ilmaistua aikeensa ottaa näkyvästi kantaa Venäjän hlbt-yhteisön puolesta on herättänyt spekulointeja siitä, että viranomaiset jopa epäisivät Elton Johnilta maahanpääsyoikeuden tai konsertit estettäisiin.

Mikäli konsertit toteutuvat suunnitellusti, pidetään todennäköisenä, että konsertteja käsitellään myöhemmin oikeudessa. Aiemmin esimerkiksi Lady Gagan ja Madonnan konserttien vuoksi on nostettu kanteita, konserttien on katsottu rikkoneen Venäjän lainsäädäntöä siten, että niissä on markkinoitu homoseksuaalista elämäntapaa.

Marraskuussa Elton John kertoi CNN-uutiskanavan haastattelussa, ettei ole peruuttmassa Moskovan-konserttiaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Aion mennä - Olen käynyt siellä vuodesta 1979 lähtien ja minulla on ollut mahtavaa Venäjällä, sanoi Sir Elton tuolloin CNN:lle.

- Se mitä siellä tapahtuu, on kamalaa. Mutta minua on pyydetty saapumaan. Sikäläinen LGBT-yhteisö on sanonut, että tule. En halua hylätä heitä. Tarkoitan, menemättä jättäminen on kuin sanoisi "pitäkää hyvänänne".

Elton John on ollut yhdessä kumppaninsa David Furnishin kanssa vuodesta 1993 ja virallisti parisuhteensa hänen kanssaan vuonna 2005. Parilla on kaksi poikaa: Zachary ja Elijah.

Elton John on toiminut pitkään AIDS-työn hyväksi ja hän on perustanut nimeään kantavan hyväntekeväisyyssäätiön.

Nyt 66-vuotias laulaja/säveltäjä aloitti uransa 1960-luvun alussa. Laulamisen lisäksi hänen erityistä osaamistaan on pianon soittaminen. Elton John pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1994, ja hänet aateloitiin vuonna 1998. Suomessa Elton John on konsertoinut useita kertoja.

Elton John to address Russian anti-gay laws in Moscow concert Friday
NME: Elton John Russia gig reportedly ´on verge of collapse´ over gay propaganda laws
Elton Johnin konserttimatka hermostuttaa Venäjän uskonnollis-konservatiiveja

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Qazan
  • 6.12.2013, 15.41
Jahas, tuossa pistää silmään myyttinen Aasian alku, Ural-vuoristo, joka ei ole kummoinenkaan vuoristo, mutta tunkee sinnekin, missä se ei edes sijaitse. Tatarstanin pääkaupunki Kazan ei todellakaan sijaitse Uralilla, vaan Volgan varrella keskellä Venäjän Euroopan-puoleista osaa.