Elektran ylistetty tuotanto Kansallisoopperassa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Richard Strauss: Elektra

Elektra - Evelyn Herlitzius
Kuvaaja: ©2016 Stefan Bremer
Kuva: ©Suomen Kansallisooppera

Maailmalla ylistetty, Esa-Pekka Salosen johtama ja tähtilaulajilla miehitetty Richard Straussin Elektra sykähdyttää Suomen kansallisoopperassa 2.9. alkaen. Esityksiä nähdään yhteensä viisi.


Nyt jo edesmenneen Patrice Chéreaun kiitosta saanut Elektran ohjaus on nähty Aix-en-Provencen festivaalilla, Milanon La Scalassa ja New Yorkin Metropolitanissa. Tuotanto jäi ohjaajalegendan viimeiseksi työksi. Lavastuksen on suunnitellut Richard Peduzzi, puvut Caroline de Vivaise ja valaistuksen Dominique Bruguière.

Nimiroolissa esiintyy Evelyn Herlitzius ja Klytaimnestran roolissa Waltraud Meier. Chéreau itse ehti ohjata heitä Aix-en-Provencen festivaalin ensi-iltaan 2013. Krysotemiksen roolissa esiintyy kansainvälisessä nosteessa oleva Elisabet Strid . Mukana on myös edustava joukko kotimaisia solisteja: Aigistoksen roolissa laulaa Mika Pohjonen, Oresteen roolissa Tommi Hakala ja Oresteen kasvattajan roolissa Esa Ruttunen . Muissa rooleissa laulavat mm. Jenni Lättilä, Jyrki Korhonen ja Dan Karlström.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 1909 ensiesityksensä saanut Elektra on edelleen hätkähdyttävän moderni. Richard Strauss sävelsi veriseen tarinaan musiikin, joka järisyttää voimallaan ja viekoittelee soinneillaan. Elektra oli aikanaan sensaatio, ja vieläkin sen hurjuuden ja herkkyyden yhdistelmä hakee vertaistaan.

Esa-Pekka Salonen kuvailee tuotantoa seuraavasti: ?Harvoin näkee sellaista mestaruutta, jossa jokainen ele ja ilmaisu lähtevät ihmisen sisältä. Se vaatii laulajilta valtavasti, mutta laulajien ollessa taitavia on efekti sitäkin voimakkaampi.?

Kyseistä tuotantoa on ylistetty maailmalla. Financial Timesin mielestä Elektra täytti kaikki odotukset: ?Tästä tuotannosta kohuttiin etukäteen niin paljon, että olisi palkitsevaa voida osoittaa siitä epätäydellisyyksiä. Mutta niitä ei ole lainkaan.?

Elektra on Aix-en-Provencen festivaalin, Milanon La Scalan, New Yorkin Metropolitanin, Suomen kansallisoopperan, Barcelonan Gran Teatre del Liceun ja Berliinin valtionoopperan yhteistuotanto.

Elektra kuullaan konserttiversiona vain kaksi päivää Kansallisoopperan ensi-illan jälkeen The Baltic Sea -festivaalilla 4.9. Tukholmassa Elektran esittää Kansallisoopperan orkesteri Esa-Pekka Salosen johdolla. Solisteina esiintyvät mm. Nina Stemme, Waltraud Meier, Elisabet Strid, Tommi Hakala, Mika Pohjonen ja Jenni Lättilä. Esityksessä laulavat ruotsalaiset kuorot Gustaf Sjökvists Kammarkör ja Mikaeli Kammarkör.


Richard Strauss: Elektra
Suomen kansallisooppera
Esitykset: 2.9., 6.9., 9.9., 12.9., 15.9. Esitykset ovat loppuunmyydyt.
Teosesittelyt: 6.9. ja 12.9.
Lisäksi 9.9. psykoanalyytikko ja psykoanalyysin asiantuntija Elina Reenkolan luento, jossa perehdytään Elektraan psykoanalyyttisesta näkökulmasta.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 17.08.2016)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!