David Cameron - yksi hlbti-liikkeen vahvimmista tukijoista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Britannia äänesti EUsta eroamisen puolesta ja pääministeri Cameron ilmoitti erovansa virastaan. Hlbti-liike menettää yhden vahvimmista puolestapuhujistaan. Cameron sai Britanniassa läpi tasa-arvoisen avioliiton vuonna 2013.

Cameron tuli parlamenttiin 15 vuotta sitten 34-vuotiaana. Konservatiivipuolue oli siihen aikaan tiukasti vastustanut englantilaisen kehotuskiellon eli Section 28 poistamista. Section 28 kielsi mm. koulujen opettajilta kaiken homoseksuaalisuudesta puhumisen. Cameronkin oli vastustanut Section 28 poistamista kansanedustaja-aikanaan vuonna 2003. Mutta aika oli hitaasti muuttumassa. Kun Cameronista tuli 2005 puoluejohtaja, hän alkoi ajaa hlbti-väestön oikeuksia. Hän yritti pehmentää konservatiivipuolueen kovaa imagoa. Ensimmäisessä puoluekokouksessaan hän puhui avioliitto-oikeuden puolesta.

Samoihin aikoihin EU-tasolla konservatiivipuolue oli perustamassa EU-ryhmää, johon mukaan tuli Puolan supervanhoillinen Laki ja järjestys -puolue. Vuonna 2014 Suomen perussuomalaiset mepit halusivat samaan ryhmään: Euroopan konservatiivien ja reformistien europarlamenttiryhmään eli ECR:ään. Tunnetusti Soinilla on vahvoja sympatiatunteita Englannin suuntaan. Mutta toisin kuin Soini tai Puolan Kaczynskin veljekset Cameron alkoi edistää hlbti-ihmisten oikeuksia. Vuonna 2010 Cameron lausui PinkNewsille, että hän on avoin aviolittolain muuttamiselle tasa-arvon varmistamiseksi. Hän lupasi myös kumota lailla homouden vuoksi langetetut vanhat rikostuomiot.

Cameronista tuli pääministeri vuonna 2010. Puoluekokouksessa 2011 hän vahvasti puolusti homojen avioliitto-oikeutta. Vuonna 2012 joissakin mielipidekyselyissä yli 60 brittivastaajista kannatti homoavioliittoja, mutta toisissa tutkimuksissa enemmistö oli mies-nais-avioliiton kannalla. Jopa monet parlamentin liberaalit takapenkkiläisetkin pelkäsivät, että Cameronin myönteinen kanta aiheuttaisi puolueelle vahinkoa vaaleissa, ja lisäksi puolue oli hajalla. Pelättiin kovasti konservatiivisia kansalaisia. Vaikka ajatus homoavioliitoista oli jalo, se ei poistanut konservatiivipuolueen imago-ongelmia.

Tammikuussa 2013 Cameron piti puheen, jossa hän kertoi kansanäänestyksestä. Ensin neuvotellaan parempi sopimus EU:n kanssa ja sitten kansa saa päättää. Hän lupasi väsymättä seuraavina vuosina puhua EU:n puolesta. Kansanäänestyksellä Cameron halusi pelastaa oman hallituksensa ja puolueensa maineen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pari viikkoa myöhemmin helmikuun 5. päivänä 2013 parlamentin ensimmäisessä äänestyksessä päätettiin homojen avioliitto-oikeudesta suurella äänten enemmistöllä. Mutta: yli puolet konservatiiveista äänesti lakiesitystä vastaan. Cameronia haukuttiin siitä, että asia ei ollut vaaliohjelmassa eikä hallitussopimuksessa, joten se tuli "puskan takaa". Nyt jälkikäteen Cameron on sanonut, että tasa-arvoinen avioliitto oli yksi hänen uransa hienoimmista saavutuksista.


Entä nyt?

Ennen Englannin avioliittolakia vain Ruotsisssa konservatiivinen pääministeri, Reinfeldt, oli ajanut läpi homoavioliiton. Nopeasti Englanti on noussut Rainbow Europe -listalla kärkisijoille. Listan laatii ILGA Europe, ja siinä vertaillaan eri maiden lainsäädäntöä hlbti-näkökulmasta. Saksa on sijalla 16. Merkel on kertonut haastattelussa, että näissä homokysymyksissä hän saa vatsanväänteitä (tarkemmin: Bauchgefühle). Täysin auki on, miten eri maista naimisiin menneitä jatkossa Isossa-Britanniassa kohdellaan.

Isossa-Britanniassa homokielteinen politiikka saa vahvistusta EU-eron takia. Useimmat EU-eroa halunneet kuulunevat konservatiivisiin ihmisiin, joita homojen oikeudet kaihertavat. Pääministeriehdokkaaksi on jo povattu Lontoon entistä pormestaria Boris Johnsonia, joka nyt on homoystävällinen, mutta aikaisemmin päivitteli, että tuleeko seuraavaksi kahden miehen ja koiran avioliitto. EU-eron myötä jotkut poliitikot ovat vaatineet, että Englannin on syytä erota Euroopan ihmisoikeussopimuksesta eikä riita-asioita enää käsiteltäisi ihmisoikeustuomioistuimessa. Aikaisemmin sieltä on saatu tärkeitä päätöksiä hlbti-ihmisten kannalta, esim. armeijan homokielto kumottiin 1999. Lähikuukaudet näyttävät, mihin suuntaan Englanti on menossa. Jos vanhoilliset näkemykset valtaavat laajemmin alaa, homo-oikeuksien puolustaminen on entistä tärkeämpää. Nyt kannattaa kuunnella, mitä Lontoon pridessä puhutaan.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!