Budapestin pride käynnistymässä – odotetaan ennätysmäärää marssijoita

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 6
Népszabadság-lehti ilmestyi tänään sateenkaaren väreissä

USAn Korkeimman oikeuden päätöksen ja Irlannin kansanäänestyksen jälkeen tunnelma Budapestissa on positiivisen odottava. Pride-paraatiin odotetaan ennätyksellisen paljon osanottajia. Paraatin avajaispuheen pitää Iván Fischer, joka parhaiten tunnetaan tällä hetkellä Berliinin musiikkitalon ylikapellimestarina.

Budapestissa on nyt mukana erilaisia organisaatioita tunnuskilpineen, samalla tavalla kuin esim. Helsingissä. On esim. homoja tukeva opettajaryhmä ja kristilliset homot ja lesbot. Unkarissa vähemmistöjen asema on viime vuosina ollut vaikea. Romanit on laajasti halveksittu ja vihattu ihmisryhmä. Samaa inhoa on ollut homoja kohtaan. Viime viikkoina tilanne on muuttunut, kun maahan virtaa valtavasti pakolaisia etelästä Serbian puolelta. Hallitus on käynnistänyt pakolaisia vastaan vihakampanjan ja rajalle aiotaan rakentaa valtava 4 metrin korkuinen aita estämään laittoman maahantulon. Poliittisissa puheissa pakolaispolitiikka on sivuuttanut homokysymykset.

Mutta valtion korkeimmalla taholla ei ole unohdettu haukkua homojakaan. Pääministeri Orban toukokuussa kehui, että homojen kanssa voidaan elää rauhanomaisesti, kun ne eivät Unkarissa provosoi vaan ovat hiljaa. Budapestin ylipormestari István Tárlos paikallisen aamu-tv:n haastattelussa piti homoutta epäluonnollisena ja vastenmielisenä, ja vaati, että pride-marssi pitää siirtää pois kaupungin arvokkaasta keskustasta yli 10 kilometrin päähän, pikku puistoon.

Korkea-arvoisten poliitiikojen puheenvuorot lisäävät yhteiskunnan homofobisuutta. Mutta pride-paraateihin osallistuu vuosi vuodelta enemmän ihmisiä, ja se osoittaa, että on myös toisenlainen kehityslinja: kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Pride-viikon aikana on jälleen pari poliitikkoa tullut kaapista. Kansainväliset yritykset kuten esim. Google, ovat vahvasti toimineet priden puolesta. Myös Suomen suurlähetystö oli niiden 25 lähetystön joukossa, jotka vetosivat toissa viikolla priden puolesta. Monesta suurlähetystösä oli edustajia priden avajaisissa viikko sitten.

Aikaisempina vuosina äärioikeistolaiset, mm. Jobbik-puolueeseen kuuluvat, ovat voimakkaasti yrittäneet hyökätä pride-paraatia vastaan. Nytkin on ollut kehotuksia lähteä kaduille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Viime vuonna googlen paraatiautosta oli suora nettilähetys koko paraatin ajan. Mahdollisesti sellainen löytyy tänäkin vuonna.

Täydennys: suora lähetys netissä
http://nyitottakvagyunk.hu/hu/

ta https://www.youtube.com/watch?v=tsdr4M59IeY

Tässä pride-rekassa eri vähemmistöt ovat löytäneet toisensa. Kokokuva rekasta oli index.hu-sivustolla.
Juuri ennen seitsemää illalla kulkue oli jo edennyt Tonavan yli vievälle Ketjusillalle ja sadat ilmapallot laskettiin vapaiksi.
Ketjusillalla, se on massiivinen riippusilta, takana näkyy pystytorni eli toinen kahdesta pylonista, jotka ovat keskellä Tonavaa

6 kommenttia

Paraati käynnistyy klo 17 Suomen aikaa, lämpötila on 28 astetta.

Kommenttia muokattu: 11.07.2015 klo 16:35
Nettilehti Index kertoo, että priden reitillä haisee paska tai lanta. Mistä mahtaa olla kyse? Onko jokin sabotaasiryhmä ollut asialla? Sikalan hajua? Poliisi ei osaa vielä kertoa syytä löyhkään. onko jäteputi rikki vai onko kasveja kastseltu sikalan virtsalla?

Vihainen lukijakommentti Origo-sivulla: "Miksei se viime perjantain ukkosmyrsky tule nyt"

Kommenttia muokattu: 11.07.2015 klo 16:10

Kommenttia muokattu: 11.07.2015 klo 16:19

Kommenttia muokattu: 11.07.2015 klo 16:52