Budapest: ´Anussaha´ ja muita kiusaamiskeinoja palolaitoksella

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006

Kolme eliittipalomiestä sai potkut Budapestin palolaitokselta, koska he jo pidemmän aikaa olivat harrastaneet seksuaalista kiusaamista. Yksi joutui rangaistuksena siirtymään vuodeksi sukellusryhmään. Kolme miestä kuului eliittiryhmään, joka oli saanut alpinisti-koulutuksen ja joka lähetettiin paikalle, kun oli kysymys mm. ihmisten pelastamisesta hyvin korkealta ja kuumasta. Heitä tarvitaan myös esim. myrskytuhojen korjaamisessa.

Nämä liekkiritarit olivat alkaneet suihkussa harjoittaa kummallista kiusaamista. Kopeloitiin toisten sukuelimiä ja anuksesta ajettiin karvoja. "Anussaha" tarkoitti sitä, että yksi piti uhria kiinni ja toinen työnsi sormea peräaukkoon edestakaisin. Anussahaamiseen liittyi muutakin. Yksi kolleegoista joutui sellaisten anaalirituaalien kohteeksi, että hän jäi sen jälkeen sairauslomalle. Päällystö oli pitänyt näitä juttuja vain hauskoina vitseinä. Kyse ei ollut homoilusta, koska yhdellä kiusaajista oli perhe ja kaksi lasta.

Varsinainen skandaali alkoi paljastua, kun kaksi viikkoa sitten tehtiin bussilla virkistysmatka pálinkamaistajaisiin. Pálinka on sikäläinen koskenkorva. Siellä kolmikko aloitti myös seksuaalisen häirinnän. Asiat tulivat konkreettisiksi, ja paljon kolleegoita oli paikalla. Maistajaisissa vetäistiin housut alas ja esiteltiin sukuelimiä. Päälliköt päättivät keskeyttää maistajaisretken. Pálinkahöyryissä kotimatkalla bussissa tuli tappelu ja ja siinäkin yritettiin tarttua uhrin sukuelimiin. Muut bussissa reagoivat ääänekkästi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tapaus tuli sen jälkeen laajempaan tietoon ja media julkaisi silminnäkijäkuvauksia. Poliisi ilmoitti torstaina aloittavansa tutkinnan kiusaamisesta ja henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisesta. Miehet saivat potkut ja palolaitoksen tiedottaja pyysi mediaa maltillisuuteen. Oli vain pieni erikoislaatuinen tapahtumaketju, mutta nyt ihmiset alkavat pitää kaikkia palomiehiä homoina ja väkivaltaisina. Palolaitoksen päällikkö painotti, että jokaisen seksuaalinen suuntatuminen on hänen yksityisasiansa, mutta palomies ei voi palvelusajan ulkopuolellakaan käyttäytyä julkisesti sopimattomasti.

Palolaitoksen 140 historiassa tämä oli ensimmäinen tämänlaatuinen tapaus

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!