Betoniyö ja Kerron sinulle kaiken -elokuvat kuittasivat Jussi-patsaita

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Kotimaisia elokuvia on palkittu Jussi-patsailla sunnuntai-iltana 2. helmikuuta Helsingin Kaapelitehtaalla. MTV3-kanava televisioi Jussi Gaalan suorana lähetyksenä.

Ehdokkaiden ja palkittujen joukossa oli kaksi sateenkaari-aihepiiriä sivuavaa elokuvaa.

Pirjo Honkasalon ohjaama draama Betoniyö pohjautuu hänen puolisonsa Pirkko Saision vuonna 1981 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Misha Jaarin ja Mark Lwoffin tuottama elokuva sai parhaan elokuvan palkinnon ja se palkittiin myös parhaasta ohjauksesta. Elokuva kuittasi palkinnot myös Jan Alvermarkin äänisuunnittelusta, Niels Pagh Andersenin leikkauksesta, Pentti Valkeasuon lavastuksesta ja Peter Flinckenberg F.S.C.:n kuvauksesta.

Transsukupuolisuutta käsittelevä Kerron sinulle kaiken on Leea Klemolan ja Peter Franzénin tähdittämä draama, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Simo Halinen. Klemola sai naispääosa-Jussin ja Halinen palkittiin käsikirjoituksesta.

Muita palkittuja:
- Eero Aho parhaasta miespääosasta elokuvassa 8-pallo
- Matleena Kuusniemi parhaasta naissivuosasta Tumman veden päällä -elokuvasta
- Jasper Pääkkönen parhaasta miessivuosasta elokuvassa Leijonasydän
- Mari Vaalasranta parhaasta maskeeraussuunnittelusta 8-pallo -elokuvassa
- Riitta Peteri parhaasta pukusuunnittelusta elokuvasta Oppipoika
- Månskensorkestern parhaasta elokuvamusiikista elokuvassa Laulu koti-ikävästä
- Laulu koti-ikävästä ja sen tekijä Mika Ronkainen palkittiin paras dokumenttielokuva-palkinnolla

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yleisön vuoden 2013 suosikkielokuvan tunnustuksen sai 21 tapaa pilata avioliitto.
Jörn Donner sai Betoni-Jussin elämäntyöstä elokuvataiteen parissa.

Parhaita pitkiä kotimaisia elokuvia on palkittu Jussi-patsailla vuodesta 1944 lähtien. Palkinnot jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Ehdokkaat nimeää asiantuntijaraati ja ehdolle asetetuista Filmiauran jäsenistö valitsee voittajat suljetulla äänestyksellä.

MTV3: Betoniyö palkittiin vuoden parhaana elokuvana
Finnkino: Kerron sinulle kaiken
Betoniyö

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!