Baritoni Giuseppe Taddei on kuollut

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Italialainen tähtibaritoni Giuseppe Taddei kuoli kolme viikkoa ennen 94. syntymäpäiväänsä Roomassa. Taddei jätti esiintymislavat vuonna 1995, sitä ennen hän ihastutti kuulijoita oopperataloissa ympäri maailmaa yli 50 vuoden ajan. Hänen repertuaarinsa käsitti yli 70 baritoniroolia, niin koomisia kuin
dramaattisia rooleja, kansainvälisesti hän oli legendäärinen Falstaff.

Giuseppe Taddei syntyi 26. kesäkuuta 1916 Genovassa, hän opiskeli sekä Genovassa että Roomassa, ja teki oopperadebyyttinsä 1936 Rooman oopperassa Arturo Toscaninin johtaessa. Taddei oli mm. 1946-48 Wienin Valtionoopperan ensemblen jäsen, 1948 Herbert von Karajan halusi hänet mukaan Salzburgin musiikkijuhlille, ja samana vuonna hän debytoi Milanon La Scalassa jonka solistikuntaan hän kuului aina vuoteen 1951 saakka, sekä 1955-61.

Lontoon debyytin Taddei teki jo vuonna 1947 ja San Franciscon oopperassa ja New Yorkin Metropolitanissa hän esiintyi 1950-luvulla. Vuosinä 1960-67 hän vieraili usein Lontoon Covent Gardenissa.


(Lähde: Die Presse.com, 03.06.2010)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!