Arizona: Kuvernööri ei hyväksynyt syrjinnän sallivaa lakia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Arizonan kuvernööri Jan Brewer päätti olla vahvistamatta osavaltion parlamentin jo hyväksymää lakia, joka olisi sallinut liikeyritysten omistajien kieltäytyä uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten palvelemasta esimerkiksi homoseksuaaleja.

Keskiviikkona lehdistötilaisuudessa kuvernööri perusteli ratkaisuaan sillä, että lailla olisi voinut olla tahattomia huonoja vaikutuksia.

- Tahdon lain kannattajien tietävän, että ymmärrän pitkäaikaisia normeja avioliitosta ja perheestä haastettavan enemmän kuin koskaan. Yhteiskunnassamme on meneillään dramaattisia muutoksia. Uskon kuitenkin vilpittömästi, että senaatin lakiesitys 1062 voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin sillä olisi tarkoitus ratkaista. Se voisi jakaa Arizonaa tavoilla, joita emme osaa edes kuvitella ja kukaan ei tahtoisi, sanoi Brewer.

Lakia vastustavat näkevät tällaisessa lainsäädännössä vaaran kaikenlaisen syrjinnän lisääntymiselle. Lakihanke ehti saada liikanimet "turn away the gays" ja "license to discriminate". Eräiden arvioiden mukaan laki olisi voinut vaikuttaa kielteisesti Arizonalle tärkeään turismiin.

Lakia on ajanut Center for Arizona Policy -järjestö. Konservatiivinen järjestö on myös samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja abortteja vastaan. Lain kannattajat ovat vedonneet erityisesti uskonnonvapauteen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Uskonnonvapaus on keskeinen amerikkalainen ja arizonalainen arvo. Kuten on syrjimättömyyskin, jatkoi Brewer lehdistötilaisuudessa.

Käytännössä esimerkiksi ravintola olisi laillisesti voinut käännyttää oveltaan homoparin. Laki olisi mahdollistanyt myös kieltäytymisen esimerkiksi yksin olevan naisen tai vieraan uskonnon edustajan palvelemisesta.

***

Vastaavanlainen lakihanke on käynnissä Missourin osavaltiossa. Tiistaina osavaltion senaattori Wayne Wallingford esitteli lakialoite 916:n, jonka tarkoitus on "suojella Missourilaisia hyökkäyksiltä heidän uskonnonvapauttaan vastaan".

Arizona Governor Jan Brewer vetoes ´turn away the gays´ bill
Arizona: Yrittäjien ei tarvitse palvella homoja jos se on vastoin omaa vakaumusta
PinkNews: New bill to allow businesses to discriminate against gays introduced in Missouri

1 kommenttia

Tuosta Arizonan laista on tosiaan uutisoitu monessa mediassa harhaanjohtavasti, että sillä syrjittäisiin vain homoja, vaikka se antaisi laillisen mahdollisuuden paljon laajempaankin syrjintään uskonnollisen näkemyksen perusteella.

Sen nojallahan olisi voitus syrjiä myös esim. naispastoreita, uskonnoista vapaita (22 % arizonalaisista ei kuulu uskontokuntiin), toisen uskontokunnan edustajia jne.

- - -

Yhdysvalloissa julkaistiin juuri Public Religion Research Instituten tutkimus siitä, miten yhdysvaltalaiset kannattavat tasa-arvoista avioliitto-oikeutta ja tutkimuksen mukaan sille on enemmistön kannatus (53 % kannattaa ja 41 % vastustaa).

http://publicreligion.org/research/2014/02/2014-lgbt-survey/

Uskontokuntiin kuulumattomien joukossa kannatus on 73 %.
Uskontokuntiin kuuluvien keskuudessa juutalaisista 83 % kannattaa, valkoihoisista protestanteista 62 % kannattaa, valkoihoisista katolilaisista 58 % kannattaa, latino-katolisista 56 % kannattaa.

Vastustajia on eniten evankelikaalisissa valkoisissa 69 % ja mustissa protestanteissa 59 %. Evankelikaalisiin kuuluvat mm. helluntailaiset ja Ugandassakin toimineet lähetyssaarnaajajärjestöt.