Arctic Pride keräsi kulkueväkeä Rovaniemen kaduille

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Seremoniakuningattarena oli Jutta Pinkkinen. (kuva: Mikko Kivinen)

Rovaniemellä lauantai-iltapäivänä järjestettyyn Arctic Pride -tapahtuman yhdeltä liikkeelle lähteneeseen pride-kulkueesssa oli järjestäjien ranneliike.netille antaman arvion mukaan ainakin 250 osallistujaa.

Kulkue lähti liikkeelle Kansalaistorilta Rovaniemen pääkirjaston edustalta, päätepisteenään Lordin aukio. Aukiolla puhuivat Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää ja Rovaniemen kaupungin perusturvajohtaja Markus Hemmilä.

Kokoontuminen Rovaniemen pääkirjastolla. (kuva: Mikko Kivinen)

<div style="text-align: left;">Markus Hemmilä toi Rovaniemen kaupungin tervehdyksen Arctic Pridelle. Vieressä Arctic Priden tuottaja Mari Mäki. (kuva: Mikko Kivinen)<br /><br />Hemmilä kertoi, että Rovaniemen kaupunki pyrkii rakentamaan puuttuvia palveluja, jotta hltbi-vähemmistöihin kuuluvat eivät joutuisi lähtemään ns. seksuaalipakolaisiksi etelän kaupunkeihin. Kaupunki on tehnyt joitain vuosia sitten yhdenvertaisuussuunnitelman, ja syrjinnän ennaltaehkäisyyn kiinnitetään huomiota kouluissa, työpaikoissa ja kaupungin ylläpitämissä sosiaali- ja terveyspalveluissa.</div>

Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää toi Setan tervehdyksen Arctic Pridelle Lordin aukiolla. Mäenpää käsitteli puheessaan esimerkiksi liitännäislainsäädännön etenemistä. (kuva: Mikko Kivinen)

kulkue päättyi Lordin aukiolle, jossa palkittiin muun ohjelman lisäksi parhaalla asenteella varustettu kulkueessa kulkenut porukka. Palkinnon sai Chasing the Rainbow -ryhmä. (kuva: Mikko Kivinen)

Kulkuetta paimensi sateenkaari-lumiakka. (kuva: Mikko Kivinen)

Lordin aukiolla. (kuva: Mikko Kivinen)

Kulkueen ja puheiden jälkeen käynnistyi ulkorieha Ounasvaaralla, hiihtokeskuksessa. Lauantai-iltana tapahtuman pääjuhlaa vietetään Rovaniemen Lappia-talossa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tapahtumasta lähetettiin runsaasti kuvamateriaalia sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi Instagramiin ja Twitteriin:


Neljättä kertaa järjestettävän Arctic Pride -tapahtuman taustalla on Rovaniemen seksuaalinen tasavertaisuus - SETA ry. Pride-viikko käynnistyi maanantaina 22. helmikuuta ja jatkuu sunnuntaihin.

Arctic Pride (Twitter)
Arctic Pride (Instagram)
Kuvagalleria: Arctic Pride 2016 - pride-kulkue

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!